9.9.2008

Säätöä

Olen vähän miettinyt mitä tämän blogin kanssa tekisin, nyt kun en enää ole yliopistolla töissä, enkä ole tutkija, enkä tutkimuksellisissa tehtävissä.

Uusi työ vaikuttaa väkisin myös vähän sisältöönkin. Tulee mietittyä vähän tarkemmin miettiä mitä voi kirjoittaa ja mitä haluan kirjoittaa vaikkapa mielenkiintoisista teknologioista ja tuotteista. Kyse on enemmän omasta halusta olla varovainen kirjoittamisen suhteen kuin siitä, ettei oikeasti saisi.

Yksi vaihtoehto oli, että jos perustaisin ihan omalla nimellä blogin ja kertoisin siinä niin avoimesti kuin firma sallii missä olen töissä ja mitä teen. En ole ehkä vielä ihan valmis noin avoimeen toimintaan, päätinkin siis jatkaa vielä tällä konseptilla. Päivitysväli saattaa jatkossakin olla tällainen kohtuu harva, niinkuin koko kesän on ollut.

Keksin uudeksi nimeksi blogille "Tuotteita ja kehitystä". Ei se nyt kovin iskevä ole eli ehdotuksia otetaan vastaan. Lisäksi päivitin sivupalkkiin disclaimerin. Tässä blogissa esittämäni mielipiteeni ovat siis omiani, eikä niitä kovin tosissaan kannata ottaa.

8.9.2008

Uusi työ

Nyt on viikko takana uudessa työssä. Ryhmämme vaikuttaa ihan mukavalta porukalta ja minut on otettu hyvin vastaan. Porukka vaikuttaa osaavalta. Suurinpiirtein minun ikäisiäni taitavat olla, noin niinkuin silmämääräisesti arvioiden.

Käytännön järjestelyt eivät ole aivan yhtä sulavasti menneet kuin edellisellä kerralla esim. en ole vielä työsuhdekännykkää saanut. No toimiihan iPhone, mutta olisi kiva saada edes se firman SIM-kortti, että voisi soitella ja surffailla firman piikkiin.

Jouduin eri kerrokseen istumaan, kuin muu ryhmämme. Hidastaa vähän tutustumista, kun täytyy erikseen lähteä käymään muiden luona. Tilanteen pitäisi olla väliaikainen. Ehkä ensi viikolla pääsen istumaan muiden kanssa samaan kerrokseen. Onneksi ryhmän jäsenet tulee kuitenkin nähtyä päivittäin, koska meillä on Scrum käytössä ja päivittäisten Scrum-palaverien jälkeen on ollut tapana mennä suoraan lounaalle.

Työn sisältö on vähän eri kuin mistä juteltiin työhaastattelussa, mutta ei se haittaa. Itseasiassa projekti johon päädyin on ehkäpä mielenkiintoisempi kuin se mitä aluksi ajattelin. Projektissa nimittäin on vielä rajaus auki ja sitä myöten meillä pitäisi olla vielä mahdollista vaikuttaa tekemisen sisältöön. Toisessa projektissa olisi ollut ehkä teknisesti vaativampia tehtäviä, mutta se projekti taas on paljon selkeemmin rajautunut ja he ovat jo lähempänä toteutusvaihetta eli samanlaista tilaisuutta vaikuttaa tekemisen sisältöön ei ole.

Ensimmäinen työviikko meni aika nopeasti viritellessä työkaluja kuntoon. Nyt minulla alkaa olla kaikki tarvittava asennettuna ja olen hommannuy käyttöoikeudet kaikkiin tarpeellisiin tietojärjestelmiin. Minun täytyy varmaan kääriä hihat ja alkaa tekemään oikeita töitä, kun järjestelyt alkavat olla, kännykkää lukuunottamatta, kunnossa. Yllätäen ekana tehtävänä joudun analysoimaan tiettyjä ohjelmakomponentteja ja kirjoittamaan niistä dokumentin. Ja mä ku luulin et tääl tuotekehityspuolel vaa koodataa..

Niin joo. Sain työkoneeksi MacBook Pron. Mainio kapistus.

4.9.2008

Muutto

Muutto on nyt sitten kohtuu onnellisesti ohi. Se oli paljon raskaampi operaatio kuin olin kuvitellut. Ilmeisesti tavaraa on kertynyt viimeisen neljän vuoden aikana aika paljon lisää, sillä muistaakseni edellinen muutto oli paljon helpompi.

Avaimet uuteen asuntoon sain lauantaina ja sunnuntaiaamuna aloitimme muuton. Muutto alkoi olla valmis iltayhdeksältä ja ajoin muuttoapulaiset kotiin ja palasin siivoamaan. Huomasin kuitenkin, että irtaimistoa oli kaapeissa vielä vaikka kuinka paljon. Lastasin auton täyteen ja siivosin puoleen yöhön saakka. Oli pakko lopettaa sillä seuraavana aamuna oli ensimmäinen päivä uudessa työssä.

Seuraavana iltana palasin viimeistelemään siivousta. Puoleenyöhön taas meni, mutta tuli onneksi valmiiksi. Kamaa oli vielä autollinen ja osa siitäkin on vielä autossani sillä ylimääräistä energiaa ei pahemmin ole ollut kuin pakollisiin kuvioihin.

En kyllä tajua miksi muutto vei niin kauan. Kaikki piti olla kunnossa. Laatikoita oli ja pakannut olin etukäteen lähes kaiken. Hävitin paljon roskaa jo etukäteen. Portaita pitkinkään ei tarvinnut kuljettaa muita tavaroita kuin sånky. No se täytyy myöntää, että pakettiauto taisi olla liian pieni ja siivous olisi pitänyt aloittaa jo ennen muuttoa. Enemmän tavaraa olisi voinut hävittää.

Onneksi muuton venyminen ei haittaa tilalleni muuttavia, sillä he aloittavat muuttonsa vasta ensi viikonloppuna.

Kaikenkaikkijaan täytyy sanoa, että en suosittele muuttoa ja aloittamista uudessa työssä peräkkisinä päivinä.