31.1.2008

Kiire

Aiemmista suunnitelmista poiketen menin sitten uuteen tutkimusprojektiin täksi vuodeksi, kun mitään aikaisemmista ehdotuksistamme emme saaneet vielä käyntiin. Tässä uudessa projektissa on mukana useita tutkijoita ja professoreita. Tarkoituksena on arvioida eri ohjelmistojen ohjelmistoarkkitehtuureja. Ohjelmistot ovat ihan oikeita käytössä olevia ohjelmistoja.

Oikeastaan uusi projekti sopii minulle mainiosti. Vetovastuu on professorilla joka tuntee asiat. Projektissa on mukana monta henkeä ja minä olen projektissa vain puolipäiväisenä. Lopun aikaa voin käyttää omaan arkkitehtuuri-ideaani. Näin minulle jää aika järjestää rahoitusta oman ideani toteuttamiseen. Saan projektissa kokemusta ohjelmistoarkkitehtuurien arvioinnista ja opin hyvin ainakin yhden arviointimenetelmän. Voin sitten käyttää menetelmää oman arkkitehtuurini arviointiin. Projektissa opin sellaista osaamista, jolla on luultavasti oikeasti arvoa työmarkkinoilla, jos päätän lähteä takaisin teollisuuteen.

Näin alkuun pitäisi tutustua käytössä olevaan menetelmään ja ensi viikosta alkaen, projekti alkaa tosissaan teettää hommia.

Muutenkin nyt alkaa kasaantua kaikenlaisia pieniä hommia. Bostonin reissun kokemuksista pitäisi kirjoittaa paperi. Paperin dedis olisi viikon päästä. Olen yhdellä kurssilla harjoitustyöassarina ja pitäisi ensimmäisen harjoitustyön tehtävänanto ja referenssi toteutus kirjoittaa parin viikon sisään. Tiistaina taas pitäisi pitää seminaarissa esitys yhdestä laitteistonsuunnittelukielestä. Seminaari on kyllä minimaalinen. Kuuntelemaan tulee ilmeisesti kaksi professoria ja yksi jatko-opiskelija.

Jännä huomata, että näin rauhallisemman jakson jälkeen tuntuu hyvältä, että on kiire. Kiireessä on jotenkin vaan helpompi pysyä särmänä, kun on koko ajan tekemistä. Jos on rauhallista sitä helposti vaan veltostuu, eikä välttämättä tule tehtyä edes sitä vähää mitä pitäisi.

30.1.2008

Tietokonesoftaa kännyköihin

Nokia aikoo ostaa Trolltechin. Mietin, että miksi ihmeessä, kun mieleeni tuli taas vanha ajatukseni siitä, että Nokian pitäisi palata tietokonebusinekseen ja tehdä Symbianista työpöytäversio. Hautasin kuitenkin ajatuksen Symbian-pohjaisesta tietokoneesta jo useita vuosia sitten, kun huomasin kuinka ikävää ohjelmointi Symbianille voi olla.

Jos kännykän ohjelmistoalusta olisi samanlainen kuin työpöytäkoneissa olisi ohjelmien kirjoittaminen sille helpompaa. Tästä on pari hyvää esimerkkiä. Esimerkiksi, vaikka virallisia ohjelmistonkehitysvälineitä ei ole vielä edes saatavissa on iPhonen ohjelmistoympäristö lyönyt itsensä läpi. Saatavilla on kymmeniä ellei peräti satoja ohjelmia. Suosituimpia on ladattu jo lähes miljoona kertaa. iPhonelle on syntynyt lyhyessä ajassa iso määrä ohjelmistoja. Tätä auttaa aivan varmasti se, että ohjelmistonkehitys sille on riittävän samanlaista kuin Mac OS X:lle.

Aivan samalla lailla Windows Mobile -alusta on hyötynyt samanlaisuudestaan työpöytäversion kanssa.

Nokiakin hyötyisi siitä, että sen puhelinten käyttöjärjestelmä olisi samankaltainen kuin jokin tavallisissa tietokoneissa käytössä olevaan käyttöjärjestelmä. Kilpailijoiden käyttöjärjestelmään ei kannata pohjata. Eikä ole taloudellista rakentaa omaakaan aivan tyhjästä. On siis järkevintä nojata Open Source -yhteisöön ja rakentaa järjestelmä Linuxin päälle. Aivan kuten Google rakentaa Androidia.

Ytimen päällä olevan kerroksen Google rakentaa itse. Nyt kun Nokia ostaa Trolltechin voi Nokia käyttää joko QT:tä käyttöliittymäkirjastona tai GTK:ta, jota Nokia käyttää Maemo-platformissaan. Mielenkiintoinen mahdollisuus olisi portata QT-kirjasto Symbianille ja alkaa rakentaa ohjelmia QT-kirjaston päälle. Näin olemassa olevien QT-pohjaisten ohjelmien porttaus Symbianille helpottuisi ja jos joskus alla oleva Symbian vaihtuisi joksikin muuksi käyttöjärjestelmäksi olisi ohjelmien porttaus uuteen ympäristöön helpompaa.

Nokian ohjelmistostrategiaa on nyt vaikea hahmottaa, mutta ainakin se on varmaa, että erityisesti Trolltechin ostoksen jälkeen mielenkiintoisia mahdollisuuksia on paljon!

28.1.2008

Sotkua

DSC_0010.JPG


Vanhempi kissa on aiheuttanut viime aikoina vähän normaalia enempi sotkua.

Kissan lempipaikka on vahvistimen päällä. Siinä on mukavan lämmintä makoilla ja näkee helposti mitä talossa tapahtuu. Siinä kissa eräänä arkipäivänä viime viikolla lepäili kaikessa rauhassa ja yht'äkkiä puklasi siihen vahvistimen päälle. Onneksi huomasin heti eikä mitään mennyt itse laitteeseen sisään.

Perjantaiyönä nukuin vähän huonosti. Heräsin juomaan vettä kolmen maissa yöllä. Kissa kävi samalla vähän nakertamassa purtavaa keittiössä. Juuri kun olin nukahtamassa kissa hyppäsi sänkyyn ja kerkesi tyynylle saakka kunnes puklasi tyynyltä patjan nurkkaan. No lakanat pesuun ja nukkumaan. Sekä kissa ja isäntä nukkuivat hieman heikosti loppuyön.

Juuri kun olin tänä aamuna lähdössä töihin, löysin eteisen matolta kissan oksennuksen. Eteisen matto olikin jokseenkin viimeinen matto, jossa ei mitään outoja läikkiä aikaisemmin ollut.

Se on hämmästyttävää, että sotkua tulee yleensä juuri silloin kun olisi kiire tai väsyttää. Ja miten ihmeessä lähes aina sotku osuu matolle?

24.1.2008

Haaveilua

Olen kyllästynyt nykyiseen asuntooni. Tai oikeastaan asuntoon olen todella tyytyväinen, se vain on väärässä paikassa. Olen siis kyllästynyt ympäristöön. Alue on sinänsä ihan mukava ja on täällä hyviä puoliakin. Velipoika ja moni tuttu asuu lähellä. Työpaikkakin on lähellä. Eniten harmittaa se, että alue on kuitenkin vain lähiö, vaikkakin hyvin palveluin varustettu lähiö. Parkkipaikattomuus myös harmittaa. Se tulee vielä jossain vaiheessa aiheuttamaan ongelmia

Haluaisin asua jossain eläväisemmällä alueella. Oikeastaan haluaisin asua jossain Manhattanin kaltaisessa paikassa. Haluaisin, että kulmakuppilani ei olisi lähiöbaari. Haluaisin, että lähikauppani olisi taloni alakerrassa, kiven heiton päässä olisi kahviloita, ravintoloita, elokuvateattereita ja kauppoja. Haluaisin, että kaupat olisivat aina auki ja kaikki olisi aivan vieressä. Haluaisin, että lähellä olisi oikea hoidettu puisto, eikä ryteikkö. Haluaisin, että meri olisi lähellä. Haluaisin, että joukkoliikenneyhteydet olisivat aivan vieressä ja niillä pääsisi tehokkaasti kulkemaan kaupungin sisällä.

Manhattanille muutto ei taida olla realismia. Pitäisi löytää hyväpalkkainen työ ja järjestää työlupa. Itseasiassa hyväpalkkainenkaan työ ei riitä, koska asuminen Manhattanilla on törkeän kallista. Työstä pitäisi saada aivan loistavaa palkkaa.

Kaupungin sisäinen siirto voisi onnistuakin. Tampellan alueesta joskus haaveilin, mutta ei minulla taida olla vieläkään varaa ostaa sieltä asuntoa. Tai antaisihan ne varmaan riittävästi lainaa pankissa, mutta itsestä tuntuisi liian isolta riskiltä. Tampereen keskusta taitaa olla realistisempi vaihtoehto ja varmaan silti joutuisi jostain tinkimään. Saunasta voisin luopua, parvekkeestakin ja ehkä parista neliöstä. Tammela taitaisi kuitenkin olla sopivin alue. Hinnat on vähän pienemmät kuin aivan keskustan ytimessä, kuitenkin ihan selvästi kaupunkimainen alue keskustan vieressä ja kulkuyhteydetkin olisivat hyvät.

Olen asunnon vaihtoa pitkään jo miettinyt, ehkäpä kevään kuluessa jaksan asialle jotain tehdäkin. Pääsyy sille miksi asiasta nyt kirjoitin on se, että kokeilen tässä samalla blogikirjoitukseen ecto-nimistä ohjelmaa. Vaikuttaa ihan toimivalta.




On ilmoja pidellyt

EU sitten asetti meille uudet energiatavoitteet.

Tiedemies kirjoittaa päästökaupasta:

Olen tullut siihen tulokseen, että päästökauppa on liian altis vilunkipelille, joten siitä pitäisi luopua ja ottaa EU:n laajuinen hiilidioksidivero. Tämä vero palautettaisiin suoraan jäsenmaiden asukkaille, ei valtioille. Kansallisilla hallituksilla ei olisi oikeutta keventää tätä veroa mitenkään tai kohdentaa mitään subventioita tämän veron neutraloimiseksi.


Soininvaara taasen kirjoitti jo aikaisemmin hyvän kirjoituksen ilmastopolitiikan kustannustehokkuudesta.

Kumpikin puhuu asiaa. Hiilipäästöjen vähennykset on toteutettava mahdollisimman kustannustehokkaasti. On annattava markkinoiden löytää tehokkaimmat tavat päästöjen vähentämiseksi eikä energiapolitiikan saa antaa muuttua uuden ajan tukiaispolitiikaksi, jossa parhaat lobbaajat saavat isoimmat kiintiöt ja tukiaiset aloilleen.

Uskon vakaasti, että riittävän kova hiilidioksidivero tai päästökauppa niin, että kukaan ei saa kiintiöitä ilmaiseksi, ovat tehokkaimmat tavat päästöjen vähentämiseksi. Nykyisessä järjestelmässä on useita ongelmia. On ongelma, että ilmaiseksi jaetut kiintiöt ja erilaiset tukiaiset, vääristävät sekä energiantuotannon, että muun tuotannon todellisia ilmastokustannuksia. Yritykset ovat eriarvoisessa asemassa, kun jotkut saavat kiintiönsä ilmaiseksi, toisten joutuessa ostamaan päästöoikeuksia. Tämä heikentää uusien yritysten mahdollisuuksia tulla markkinoille kilpailemaan tehokkaammilla ratkaisuilla vanhoja vastaan.

Kun mitään tuotantomuotoa ei tueta ja kaikki maksavat päästöjensä mukaan hiiliveroa, paljastuvat todelliset kustannukset. Tämä johtaa kahteen asiaan. Ensinnäkin, energiantuotannossa aidosti puhtaat pärjäävät ja niihin investoidaan, kun niillä saa parhaan voiton. Toisekseen, muussakin tuotannossa alkaa hinnoissa näkyä aito ilmastokustannus, jolloin ihmiset rationaalisesti valitsevat halvimman eli puhtaimman.

21.1.2008

Kävellen töihin

Olen tullut viime päivinä kävellen töihin, pitkästä aikaa. Menetin autotallin alkusyksystä ja sen jälkeen pidin autoa velipojan paikalla, mutta hän sai auton käyttöönsä joulun jälkeen. Niinpä olen joutunut parkkeeraamaan kadunvarteen ja olen kulkenut 700 metrin työmatkani autolla. Juu, olen ihan kauhea saatuttaja. Taloni edessä olevat paikat ovat kymmenen tunnin kiekkopaikkoja, joten niille ei autoa voi arkipäivinä jättää ja vapaita paikkoja ei yhtiöllämme ole. Onneksi kuulin, että yksi kaverini ei käytä paikkaansa. Nyt auto on kaverini paikalla, joka on onneksi vieläpä lähellä kämppääni. Täytyy myöntää, että on paljon mukavampi kävellä töihin, kuin kulkea autolla. Pakkasaamuina käveleminen on nopeampaakin. Kaverin paikkaa voin käyttää toistaiseksi, täytyy yrittää keksiä pysyvä paikka jostain.

Ei muuten pitäisi lukea sunnuntaisin hesaria. Jostain kumman syystä lähes jokaiseen sunnuntain Hesariin on osunut ainakin yksi artikkeli, joka ärsyttää ihan suunnattomasti. Sitten menee koko päivä miettiessä blogiin vastinetta artikkelille. Viime sunnuntain Hesarissa silmiin osui artikkeli, jolle Pikkupoika kirjoitti osuvan vastineen blogissaan. Pari viikkoa sitten taas hämmästytti Hesarin taloustoimittaja, joka ei tuntunut tietävän, että talous ei ole nollasummapeliä ja että on muitakin veroja kuin tulovero. Toimittaja muuten toi artikkelissa melko selvästi esiin puoluekantansa antaessaan ymmärtää, että Halonen ajaa tärkeitä asioita ja Niinistö ei. Kerran sentään sain blogitekstin aikaiseksi, kun Hesari nälvi oman alani ihmisiä.

Kumpikohan on laskenut, lehden laatu vai ärsytyskynnykseni? Ainakin muisteleisin, että vielä vähän aikaa sitten nautin siitä, että sain sunnuntai-aamuna juoda kahvia ja lukea Hesaria kaikessa rauhassa.

17.1.2008

Todellista nörtteilyä!

Velipoika tuli tiistai-iltana käymään. Ohjelmassa oli Steve Jobsin MacWorld 2008 -konferenssin keynote-esityksen seuranta. Eikä siinä vielä kaikki! Seurasimme sen videotykiltäni. Todella nörttiä hommasta teki se, että kyseessä ei ollut mikään video-esitys vaan seurasimme esitystä WWW-sivun kautta, jonne joku paikanpäällä ollut livenä raportoi (siis ihan tekstinä) uutuudet.

Puolustuksemme voin vain sanoa, että otettiin me sentään pari olutta samalla. Niin ja vahdittiin tietenkin samalla veljen vauvan menoa. (Hmm.. Sainkohan kuulostamaan tilannetta yhtään paremmalta?) Vauva on, näin sivustakatsojan näkökulmasta, hauskassa iässä. Vauva ei aivan pysty vielä ilman tukea seisomaan, mutta mobiliteetti kasvaa huimaa vauhtia. Nelinkontin vauhti on aika huima ja koko ajan on yritystä kiivetä ylös.

Keskitytäämpä nyt taas takaisin nörtteilyyn loppupostauksen ajan.

Keynotessa Steve Jobs ei mielestäni esitellyt mitään häikäisevää uutta. Ihan hyviä tuotteita ja palveluja, mutta ei mitään mullistavaa.

Applen uusin kannettava, MacBook Air, on Jobsin mukaan maailman ohuin kannettava. Hienon näköinen se on ja todella ohut. Varmaankin ensimmäinen kannettava, joka mahtuu isoon kirjekuoreen. Viiden tunnin akun kesto kuulostaa myös hyvältä. Apple oli kuitenkin joutunut tekemään ohuuden saavuttamiseksi kompromisseja. Liitännöissä ja laajennettavuudessa oli jouduttu tinkimään. Osittain ohuuden ja osittain varmaan myös akunkeston vuoksi. Uskoisin, että paljon matkustavalle valkokaulustyöntekijälle Air on silti vallan mainio kone, mutta se ei ole samalla lailla täysiverinen pöytäkoneen korvaaja, kuin muut tämän päivän läppärit ovat.

MacBook Air vaikuttaa ominaisuuksiinsa nähden kalliilta (1700E). Hintaa selittää se, että Air on luultavasti vaatinut huomattavasti enempi tuotekehitystyötä kuin muut Applen tietokoneet. Mitä enemmän tuote poikkeaa muista sitä vähemmän voi nojata edullisiin standardiratkaisuihin ja joutuu itse suunnittelutyötä tekemään. Air poikkeaa ominaisuuksiltaan aika paljon muista läppäreistä ja Applen tuotteista. Niinpä sen komponentit ovat kalliimpia, sillä niiden sarjat ovat pieniä.

Muut valmistajat ovat omissa pienissä läppäreissään tehneet vähän erilaisia kompromisseja, kuten pienentäneet näyttöä ja näppäimistöä. Saapa nähdä onko Apple osunut valinnoissaan oikeaan. Itse odotin enempi sellaista tuotetta kuin 12 tuuman PowerBook aikoinaan oli.

Varmaankin tärkein julkaisu oli se, että Applen iTunesiin tulee elokuvien vuokrauspalvelu (eli siis tilausvideo!). Apple on saanut kaikki merkittävät studiot mukaan ja palvelu starttasi jo Jenkeissä. Jobs lupaili palvelua muualle maailmaankin vielä tämän vuoden aikana. Toivottavasti tulisi Suomeenkin, sillä täällä ei tietääkseni ole yhtään Mac-yhteensopivaa tilausvideo-palvelua. Kuvanlaadun pitäisi olla lähellä DVD:tä. Leffat ovat kooltaan vähän yli gigan, eli kyllä sillä pitäisi hyvällä pakkauksella päästä lähelle DVD-laatua. Ymmärtääkseni käytännössä tarkkuus on hieman pienempi ja ääni on vain stereoääni. Niin ja leffan voi tietty siirtää iPodiin tai iPhoneen katsottavaksi. Olisi aika näppärä vaikkapa matkalle lähtiessä vuokrata pari leffaa, siirtää ne iPhoneen ja katsoa junassa/koneessa.

AppleTV:n omistajat pääsevät vuokraamaan laitteen kautta myös teräväpiirtoelokuvia 5.1 surround-äänillä. Applen mielestä teräväpiirto tarkoittaa 720p-tarkkuutta ja noin neljän gigan tiedostokokoa elokuvalle, eli ei ihan BluRay:n tarkkuuksista kuitenkaan ole kyse. Kyllä tuon pitäisi silti paljon DVD:tä paremmalta näyttää.

On todella ärsyttävää, että HD-leffat ovat vain AppleTV:lle, eikä niitä voi tietokoneella vuokrata. Syyttäisin tästä, elokuvastudioita, sillä ne ovat jostain syystä teräväpiirtomateriaalin suhteen aivan vainoharhaisia.

Täytyy myöntää, että todella innolla odottelen Applen videovuokrauspalvelun Suomeen saapumista. Jospa siinä olisi vihdoinkin vastaus haaveisiini tilausvideoon ja teräväpiirtoon siirtymisestä.

15.1.2008

Kuvia

Piti tilata paperiversioita kuvistani. Itse en juuri koskaan printtejä tilaa, vaan katselen kuvia pääasiassa tietokoneella. Tällä kertaa kuvat oli menossa vanhalle sukulaiselle, joten oli tarve saada kuvat paperille.

Pikaisen hintavertailun jälkeen päädyin tilaamaan kuvani Ifistä (vai mikä ifolor se nykyään onkaan). Pääsyy oli hinta ja asiaan myös vaikutti se, että tiesin saavani ainakin kohtuullista jälkeä. Juuri haluamassani koossa (eli pykälän verran kymppikuvaa isommassa koossa) kuvat olivat Ifissä halvimmat niistä nettisaiteista missä kävin.

Tilaus oli oikeastaan aika kivuton operaatio.

Aluksi tein albumin iPhotossa, johon valitsin haluamani kuvat. Sitten exporttasin albumin sisällön kansioon työpöydällä. Avasin Ifin weppisivuston webuploadin, jossa on toiminto jota he nimittävät Comfort-uploadiksi. Oikeasti kyseessä on selaimeen aukeava Java-appletti. Hyvää tuossa appletissa on se, että siihen saa drag'n'dropata koko kansion. Ei siis tarvitse jokaista lähetettävää kuvaa valita yksitellen. Tämän ansiosta isonkin kuvaläjän siirto palveluun on vaivaton operaatio. Kun Comfort-upload oli saanut siirrettyä kuvat Ifille valitsin koon ja täytin tilauksen.

Kuvat tuli eilen ja jälki oli hyvää. Tilauksen olin tehnyt viime keskiviikkona, joten toimitusaikaa voi pitää kohtuullisena. Täytyy myöntää, että olin positiivisesti yllättynyt tilauksen teon vaivattomuudesta. Oikeastaan ainoan miinuksen Ifi saa siitä, että en keksinyt miten voisin käyttää eri toimitus- ja laskutusosoitetta.

14.1.2008

Teräväpiirtoa

Sentään yksi asia viimeviikkoisessa kirjoituksessani tulevaisuuden ennustamisesta näyttää pitävän paikkansa. Nimittäin otsikko. Ennustaminen on todellakin vaikeaa. Tuoreimpien huhujen mukaan yksi ennustuksistani näyttäisi jo nyt olevan menossa pieleen. Ennustin, että kamppailu teräväpiirtoformaattien (siis Bluerayn ja HD-DVD:n) välillä ei ratkea vielä tänä vuonna. Huhujen mukaan kamppailu olisi ratkeamassa Bluerayn eduksi, sillä viimeiset isot HD-DVD:tä tukeneet studiot ovat hyppäämässä tukemaan Blueraytä.

Standardit ovat itse levyä lukuunottamatta melko samanlaisia. Kummassakin standardissa on levyllä tilaa aivan riittävästi, tuetut tarkkuudet ovat samat, tuetut audio- ja videokoodekit ovat käytännössä samat ja kummassakin on paljon panostettu turhuuksiin kuten salaukseen ja interaktiivisuuteen. Sekä salaus, että interaktiivisuus tekevät levyistä monimutkaisempia, heikentäen järjestelmien luotettavuutta ja tehden niistä kalliimpia. Erityisen haitallisia ovat salaukset, sillä ne eivät piratismia estä vaan ne hankaloittavat levyjen ostajien asemaa lukitsemalla levyn sisällön vain yhteen käyttöön. Ostat siis nimenomaan kyseisen levyn, et sisältöä. Levyn sisältöä ei siis voi esimerkiksi varmuuskopioida, katsoa tietokoneelta WLANin ylitse mediatoistimella tai siirtää kännykkään (kuten iPhoneen) katsottavaksi reissussa.

Sinänsä minulle on aivan sama kumpi levyformaatti kamppailun voittaa, toivoisin vain, että se tapahtuisi nopeasti ja voisin siirtyä teräväpiirtoaikaan. Vasta kamppailun ratkettua markkina toden teolla voi lähteä kasvuun ja levyjen sekä toistinten hinnat laskea.

Televisiopuolella TTV tarjoaa kaapeliin kahta teräväpiirtokanavaa. En vain kykene ymmärtämään millä ihmeen logiikalla kanavat on valittu. Kanavat kun ovat Vroom HD ja Luxe.TV HD.

Vroom HD:

Tutustu VOOM.TV:hen, jossa näet yhdellä kanavalla parhaat ohjelmat ja upeimmat elämykset luonnosta, matkailusta, extreme-urheilusta, muodista, viihteestä, taiteesta ja musiikista.


Luxe.TV:
Voit myös matkata Luxe.TV:n mukana maailman ääriin ja nauttia upeasta värien ilotulituksesta.


Kumpikaan ei kuulosta oikein sellaiselta kanavalta, että tekniikan varhaisia omaksujia, kuten minua, kiinnostaisi. Hmm.. Tarkemmin mietittynä kumpikin kanava kuulostaa aivan puhtailta täytekanavilta, jotka tuskin ketään kiinnostavat. Ehkäpä TTV:n tarkoitus ei olekkaan, että noita vielä oikeasti kukaan tilaa, vaan kyseessä on jonkinlainen teräväpiirron betatestaus TTV:n kaapeliverkossa. Olisin jo tilannut teräväpiirtokanavat, jos Tampereella olisi joitain kunnollisia saatavilla, kuten esimerksi pääkaupungin kaapeliverkossa saatavilla oleva Canal+ HD.

Oikeastaan kaikkein mieluiten luopuisin, sekä perinteisestä televisiosta, että fyysisistä medioista. Mieluiten käyttäisin netin kautta tilausvideota teräväpiirtona. Järkevää palvelua vain ei taida olla missään saatavilla, vaikka teknisiä esteitä tällaisten palvelujen lanseeramiselle ei pitäisi enää olla.

10.1.2008

iPhonen synty

Wiredissä on mielenkiintoinen artikkeli siitä kuinka iPhone syntyi.


Poimintoja:

In 2002, shortly after the first iPod was released, Jobs started thinking about developing a phone. He saw millions of Americans lugging separate phones, BlackBerrys, and — now — MP3 players; naturally, consumers would prefer just one device. He also saw a future in which cell phones and mobile email devices would amass ever more features, eventually challenging the iPod's dominance as a music player. To protect his new product line, Jobs knew he would eventually need to venture into the wireless world.


... Apple's hardware engineers had spent about a year working on touchscreen technology for a tablet PC and had convinced him that they could build a similar interface for a phone. Plus, thanks to the release of the ARM11 chip, cell phone processors were finally fast and efficient enough to power a device that combined the functionality of a phone, a computer, and an iPod. ...


Saapa nähdä, että kun Apple on nyt saanut iPhonen pihalle tuleeko viimeinkin tablettiMac.


Internally, the project was known as P2, short for Purple 2 (the abandoned iPod phone was called Purple 1).


Olisi kiva tietää enemmänkin siitä millainen tuo P1 oli.

Tällaisia julkaistujen tuotteiden taustoja valottavia artikkeleita on kiva lukea. Tämäkin artikkeli oli kirjoitettu aika pitkälti ylemmän johdon näkökulmasta. Olisi ihan hauska tietää enempi myös niistä ihan tavallisista suunnittelijoista tuotteiden ja ideoiden takana. He kuitenkin ne suurimmat innovaatiot, kuten iPhonen käyttöliittymän, ovat keksineet ja luoneet. Avoimemmasta firmasta saisimme enemmän tällaistakin tietoa.

Ehkäpä jos historia muistaa iPhonen saamme muutaman vuoden kuluttua lukea senkin synnystä vielä tarkemmin, kuten alkuperäisen Macin synnystä voi lukea folkloresta.

7.1.2008

Kilpavarustelu etenee!


Kameravarustelu on kallis, mutta mukava harrastus. Yleensähän kameraharrastajat sanovat harrastavansa kuvaamista, mutta minä taidan olla melkein enempi kameravarustelun harrastaja kuin kuvaaja. Nautin nimittäin kameravarustelusta lähes yhtä paljon kuin itse kuvaamisesta. Ja olen varmasti parempi ostaja kuin kuvaaja.

Järjestelmäkamera on siitä hauska lelu, että kuten tietokonetta, voi kameraakin lähes loputtomasti parannella uusilla varusteilla. On mukava seurata uutuuksia, lukea vertailuja, harkita seuraavia hankintoja ja sitten kun on tullut uutta lelua hankittua ottaa kuvia uusilla kapineilla. Kameravarustelu on siinä mielessä järkevämpää touhua kuin muu lelujen keräily, että kameratarvikkeet eivät menetä arvoaan läheskään samaa vauhtia kuin muut elektroniset vimpaimet. Vaikka enhän minä tietenkään lelujani eteenpäin yleensä myy.

Pitkän harkinnan jälkeen ostin taas viime viikolla muutamia varusteita kameraani. Ostin SB400-salaman ja Sigman 30 mm F1.4 linssin kavereiksi Nikon D70-kameralleni. Viikonloppuna tuli otettua paljon kuvia ja täytyy todeta, että ostokset olivat oikein onnistuneet. Olin oikeasti yllättänyt kuinka luonnolliselta valaistus vaikuttaa kun heijastaa salaman katon kautta. Minua jopa vähän harmittaa, että en ole ostanut salamaa aikaisemmin. Alla muutama kuva, joita ottaessa käytin uutta salamaa.
Tarkkailuasetelmissa

Kuvaaja

Linssikin vaikuttaa erinomaiselta ostokselta. Kuvaamisen luonnonvalossa sisätiloissa onnistuu paljon paremmin kuin Nikkor 50mm F1.8 -linssillä, jota aikaisemmin käytin sisäkuvissa. Lyhyempi polttoväli helpottaa sisällä kuvaamista tuntuvasti. On helpompi saada kaikki haluttu mahtumaan kuvaan. Linssi tarkentaa nopeasti, valovoimaa riittää ja isoimmalla aukollakin kuva on hyvä. Kun aukkoa pikkuisen pienentää maksimista, piirtää linssi uskomattoman terävää ja kaunista jälkeä. Alla muuta kuva uudella objektiivilla.

Kissa saunassa

Talvipäivä
Kunpa vain keksisin jotain muutakin kuvattavaa kuin kissat!

3.1.2008

Ennustaminen on vaikeaa

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Nyrkkisääntö taisi olla, että lähitulevaisuutta ennustaessa tekniikan mahdollisuudet yliarvioidaan ja kaukaisen tulevaisuuden mahdollisuudet aliarvioidaan.

Kaikki, jotka ennustavat tulevaa, erehtyvät joskus. Jotkut onnistuvat huonommin kuin toiset. Daring Fireballin John Gruber esimerkiksi nimeää Robert Enderlen kontraindikaattoriksi (ja ihan syystä), eli se mitä Enderle ennustaa ei ainakaan toteudu. Itsekkin olen Petteri Järvisen tietokone-lehdessä esittämiä ennustuksia usein pilkanut (ihan yksityisesti tosin).

Kuitenkin aion ottaa riskin, kurkistaa kristallipallooni ja veikata mitä tänä vuonna tietotekniikkassa tapahtuu.

iPhone 3G tulee. (Tämä osuus ei siis vielä ollut ennustus, tämän on Apple ihan virallisesti jo luvannut). Ennustan, että iPhone 3G:ssä on nykyisten toimintojen, 16GB Flashiä, videonauhoitus, iChat ja ne toiminnot mitä huhutussa 1.1.3 Firmwaressa on. Tuote julkaistaan tammikuun MacWorld-konferenssissa. iPhone ja iPhone 3G tulevat floppaamaan Euroopassa, mutta menestyvät loistavasti Amerikassa. Liian tiukan kytkyn ja karvaisen liittymän hinnan takia Euroopassa iLuurien markkinaosuus jää tavoitteista. Amerikkalaiset ovat paremmin tottuneet operaattorien saneluun ja ostavat luureja valtavat määrät, mutta Euroopan takia 1% maailman markkinaosuutta Apple ei saavuta.

iPhone kopiot saapuvat. Kaikilla isoilla kännykkävalmistajilla on ensi vuoden lopussa sormilla käytettävällä kosketusnäytöllä varustettu puhelinmalli. Nokian versio on hienon näköinen, mutta vähän iso ja muovisen tuntuinen. Sen käyttöliittymä ei ole yhtä jouheva kuin iPhonessa. Aina välillä se toimii hienosti, mutta välillä se tökkii kummallisesti.

Nokian siirtymä palvelubusinekseen jää vähän vajaaksi. Monia WWW-pohjaisia palveluja Nokia luo, mutta aivan killereitä ei Nokia vielä saa aikaan. PC-pohjaiset softat eivät vieläkään ole kovin hyviä. Vasta kun Nokian WWW-, kännykkä- ja PC-softat ovat kunnossa, pääsee Nokian palvelubusiness kunnolla vauhtiin. En usko, että vielä tänä vuonna Nokian palvelut lyövät itseään isosti läpi.

Facebook kasvaa isoksi. Facebook alkaa kasvaa kuten Google. Se kehittelee itse omia lisäpalveluja ja ostelee pieniä lupaavia startuppeja ja integroi ne omaan palveluunsa.

Google Mapsin merkitys kasvaa yhä edelleen mobiiliversioiden suosion myötä. Näiden suosiota kasvattaa taas erityisesti paikannusominaisuus, joka ei vaadi GPS:ää. Paikkatietoon sidottu mainonta lähtee isoon kasvuun.

Teräväpiirtokisa HD-DVD:n ja Blurayn välillä ei ratkea vieläkään. Taulutelevisioissa hybridivirittimet, siis sekä antenni, että kaapeliverkossa toimivat, lyövät itsensä läpi. Erilaiset olohuoneen mediakeskus ratkaisut yleistyvät, WLAN ja UPNP on yhä useammassa laitteessa tuettuna.

Microsoftin Windowsin, Officen, IE:n markkinaosuudet hieman laskevat, vapaat ohjelmistot ja Macit taas nostavat vastaavasti asemiaan, mutta itse yrityksen tulos kuitenkin paranee kokonaismarkkinan kasvaessa. Microsoftin muu yritysinfra (Exchange, SQLServier, IIS) parantaa asemiaan. Lisäksi kännykkäwindowsin markkinaosuus paranee.

No niin, näillä veikkauksilla mennään!

2.1.2008

Nokia avautuu

Nokia heräsi vähän hitaasti Web2-huumaan. Nyt Nokia on selvästi tajunnut, että netin yhteisöllisyys ja interaktiivisuus ovat hyviä juttuja. Tuttuun tyyliin Nokia rakentaa täydellä tohinalla omaa Web2-läsnäoloaan. Toivottavasti he vielä tajuaisivat hävittää fläshit kotisivultaan! Se kynnysmatto flash on täysin tarpeeton kauhistus. No takaisin asiaan. Forum Nokialla on tietenkin ollut web-forum jo vaikka kuinka kauan, mutta nyt on tullut blogeja, betalabsia, Wikiä ja aitoa avoimmuutta.

Nokialaiset pitävät nyt ihan avoimesti ja ilmeisesti ihan firman tukemana mielenkiintoisia blogeja. Itse seuraan muutamia Nokialaisten blogeja. Ari Jaaksi on vastannut Nokian Internet Tablettien kehittelystä ja kirjoittaa harvoin, mutta asiaa. Java for S60 blogi on kännykkäjavasta kiinnostuneille mielenkiintoista seurattavaa. Betalabsin blogin kautta voi seurata, mitä Nokian Betalabissa tapahtuu. Macin ja S60-puhelimen omistajien taas kannattaa seurata mac.sis blogia.

Avoimmuuden suhteen Nokia näyttäisi olevan menossa ihan oikeaan suuntaan. Avoimmuus on monen toimijan kannalta mukava juttu. Talon insinöörit voivat kertoa vähän tekemisestään, esitellä osaamistaan ja saada käyttäjiltä suoraa palautetta. Käyttäjät saavat tietoa aikaisemmin, vihjeitä tuotteiden käyttöön, pääsevät antamaan palautetta, ymmärtävät tuotteita ja niiden tekijöitä paremmin. Yritys vaikuttaa inhimillisemmältä ja oppii paremmin mitä asioita käyttäjät todella arvostavat. Parhaimmillaan syntyy aitoa dialogia siitä, mitä halutaan ja mikä on mahdollista.

Muista teknlogiafiromista ainakin Sun ja Google ovat aikaisemmin olleet Nokiaa edellä avoimmuudessa, mutta nyt Nokia näyttää ottavan eroa kiinni. Microsoft taas on tainnut olla suurinpiirtein samalla tasolla kuin Nokia. Apple taas on Nokiaakin selvästi sulkeutuneempi. Webkit on yksi ainoita Applen projekteja, missä pidetään esim. blogeja. Muuten Applen tutkimusprojekteista ei kuule koskaan juuri mitään. Applella olisi tässä parannettavaa.

Tietenkään kaikesta ei keskustella, eikä kilpailuilun takia voi keskustella ja ymmärrän kyllä osittain miksi. Minäkin välillä arkailen mainostaa liikaa tutkimusideoitani, kun pelkään että joku ne saattaa kaapata tai torpedoida. Luultavasti tuo torpedointi on se pahamepi uhka, ideoita pitää saada pieni hetki kasvattaa päässä, ennekuin näkee tuleeko niistä ajatuksista mitään. Negatiivinen palaute heti alkuvaiheessa saattaisi tuhota hyvänkin ajatuksen siemenen. Jos täysin itse allekirjoittaisin avoimmuuden auvoisuuden täällähän minä ideani esittelisin jo heti keksimisen jälkeen, enkä ollenkaan hautoisi niitä päässäni.

Edes kaikkein avoimimmat yritykset eivät julkaise tuoteroadmappiä tai seuraavan killerituotteensa speksiä, ennenkuin on aivan pakko. Avoimmuus koskeekin yleensä sellaista tutkimukseksi luokiteltavaa toimintaa, jolla ei haeta välitöntä kilpailuetua, perusteknologian kehitystä, tai jo julkaistuja tuotteita. Ihan mielenkiintoista olisi tietää, kuinka avoimesti teknlogiayritys voisi oikeasti toimia. Luultavasti paljon nykyistä avoimemmin. Olen varma, että avoimmudessa on kaikilla vielä parannettavaa.