Hyvää Uuttavuotta!

Vuosi on sitten takanapäin. Sitä voisi vaikka katsoa taakseppäin ja miettiä miten sitä tuli taas vuosi elämästä käytettyä.

Vuoden ehdoton kohokohta ja onnistuminen oli Bostonin reissu. Reissu oli monella tapaa onnistunut. Jo pääsy reissulle oli hyvä uutinen, sillä se tarkoitti, että olen voittanut professorini luottamuksen. Mielestäni saimme reissun aikana tehtyä halutut asiat ja luotua hyvät välit paikallisiin. Näin New Yorkin, Bostonin ja vähän muuta itärannikkoa ja viihdyin reissussa mainiosti. Ehdottomasti haluan vielä useasti käydä Atlantin toisella puolella.

Reissun jälkeinen syksy taas on mennyt tutkimuksen osalta aivan penkin alle. Oikein mitään kunnollista ei ole syntynyt. Onneksi näyttää sentään siltä, että Bostonin reissu olisi poikimassa jatkoprojektia, joten ei sentään tarvitse työsuhteesta murehtia.

Vuoden aikana lähisukulaisille tapahtui sekä oikein onnellisia, että oikein onnettomia tapahtumia. Tunteellisesti siis pientä vuoristorataa. Sukulaisten tapahtumia lukuunotattamatta, elämäni tuntui olevan aika hiljaista. En oikein mitään uutta ole tehnyt. Kaikki muut tuntuvat perustavan perheitä, saavan lapsia ja muuttavat isompaan tai hienompaan taloon. Taitaa olla pientä kolmenkympin kriisiä ilmassa.

Tämän blogin perustaminen oli mukava juttu. Kirjoittaminen on tosiaan hyvää terapiaa ja lukijoita on ollut sentään sen verran, että kirjoittaminen tuntuu mielekkäältä. Blogiin olen nyt kirjoittanut 98 kirjoitusta ja Sitemeterin mukaan vierailuja on ollut 3001 kappeletta.

Vielä muutama sana kissoista. 14-vuotias vanha karvanaama saapui luokseni hoitoon alkukesällä. Alkuun vanha kissa murisi ja sähisi omalle kissalleni, mutta pikkuhiljaa kaverit tottuivat toisiinsa. Nyt kaksi punaista burmaani ovat jo ylimmät ystävykset. Kissat pesevät toistensa turkit, leikkivät keskenään ja nukkuvatkin vierekkäin. Punnitsin kissat eilen. Nyt painoa on kummallakin 6kg. Toisin kuin ihmiset, kissat näemmä saattavat jopa laihtua joululoman aikana!

(Sivuhuomautus; nyt epäilen tehneeni ennen lomia punnituksessa jonkin virheen, sillä ennen lomia punnitsin painoiksi 6.3kg ja 6.7kg, enkä usko että kissa on laihtunut 700g viikossa.)

Politiikkaa

Blogin kirjoittaminen on hyvää terapiaa. Sitä saa jäsennettyä ajatuksensa ja tavallaan käsiteltyä mieltä askarruttavat kysymykset. Ja sitten kun on julkaissut tekstin, käsitelty asia ei yleensä enää vaivaa päätä.

Tavallaan haluaisinkin "osallistua kansalaiskeskusteluun" kirjoittamalla enempi "tärkeistä asioista", kuten politiikasta ja yhteiskunnallisista kysymyksistä. Olenkin kirjoittanut tänne pari tekstiä yliopistopolitiikasta ja yhden musiikkitalosta. Vaikka näiden tekstien kirjoittaminen olikin ihan hauskaa, niistä tuli sisällöiltään turhankin jyrkkiä siihen nähden mitä oikeasti ajattelen. Ehkäpä en siis jatkossakaan paljoa kirjoita politiikasta, sillä luultavasti kirjoituksista tulee paljon jyrkempiä kuin toivoisin ja toisekseen nettikeskusteluissa tuntuu leimautuvan todella nopeasti.

Sen verran uskallan kuitenkin tässä väriä tunnustaa, että voin todeta nauttivani Penn&Teller: Bullshit-ohjelman seuraamisesta ja useissa asioissa olen heidän kanssaan samaa mieltä.

Hyvää Joulua!

Tultiin eilen joulunviettoon kotikotiin. Isälle olin ostanut verkkokaupasta uuden kovalevyn joululahjaksi ja luvannut asentaa sen, koska isä sanoi vanhan levyn olevan lähes täynnä. Aloittelin asennusta heti saavuttuani, mutta ei se tietenkään onnistunut, kun en ollut tajunnut ostaa kiinnitysruuveja ja kotelossa ei niitä valmiiksi ollut.

Onneksi tänään oli kaupat auki. Kävin paikallisessa liikkeessä ja heillä oli ruuveja. Kaupassa osoittivat joulumieltä ja antoivat ruuvit minulle lahjaksi. Nyt kovalevy toimii ja kone on vähän vauhdikkaampi kuin aikaisemmin.

Kaikki ovat siis tyytyväisiä. Kiitos VSP-shopille ja hyvää joulua kaikille!

Mahdollisuus

Eilen sain yhteydenoton vanhasta työpaikastani. Heillä oli käynnistymässä tutkimushanke, jossa he luultavasti hyödyntävät teknologioita, joita opiskelin Bostonin reissulla. He haluaisivat minut mukaan hankkeeseen, koska tunnen teknologiat. Vaihtoehtoina oli se, että siirtyisin heille töihin tai sitten osallistun hankkeeseen yliopiston kautta heidän rahoittamanaan. Koska muustakaan rahoituksesta ei ole tietoa taidan hyväksyä tarjouksen, niin että osallistun tutkimushankkeeseen yliopiston tutkijana.

Itse tutkimuskohde kuulosti mielenkiintoiselta ja uskoisin, että rahoitus sovitaan samantien useammaksi vuodeksi eteenpäin sillä kyseessä on aidosti tulevaisuuteen tähtäävä tutkimus. Olinkin toivonut, että löytäisin tällaisen pitkäkestoisen hankkeen.

Syksyn aikana on ollut kaiken maailman epävarmuutta ja murhetta. On mukava, että työrintamalta sentään tuli tällaisia hyviä uutisia.

Urakehitys

Vuonna 2000 olin tutkimusapulaisena samassa yliopistossa kuin nyt, mutta eri laitoksella. Opiskelukaverini sai houkuteltua minut vaihtamaan paremman palkan perässä paikalliseen pikkufirmaan töihin.

Koska olin kertonut olevani valmis matkustamaan, pääsin (tai jouduin) toimitusprojekteihin. Toimitusprojekteihin suostuessani en tajunnut kuinka stressaavaa on tehdä kiireessä läjä koodia, lentää vieraaseen maahan viemään ja testaamaan ratkaisua asiakkaan valvoessa olan yli. Tuotteemme eivät yleensä ollet mitään varsinaisia ylpeydenaiheita ja laajennokset, joilla ne yhdistimme muihin järjestelmiin olivat välillä aikamoisia purkkavirityksiä. Välillä olin onneksi sentään mukavemmissa tuotekehitysprojekteissa. Ennen IT-alan lamaa, yrityksen kasvaessa voimakkaasti, olin muiden hommieni ohessa tiiminvetäjänäkin. Käytännössä vain huolehtidin, että kaikki tiimiläiset olivat laskutettavissa projektissa. Sitä kesti vain vähän aikaa, koska IT-alan lama iski ja väkeä talossa vähennettiin. Meidän tiimistä ei sentään ketään irtisanottu, vaikka aika paljon väkeä lähti. Pienentyneessä organisaatiossa ei sitten tiimejä enää tarvittu.

Kun vuonna 2003 iso amerikkalainen konsulttitalo osti firman, olin ollut muutamassa pienessä projektissa jopa projektipäälikkönä, mutta pääosin ihan tavallisena asiantuntijana. Diplomityön tekemisen tuli ajankohtaiseksi vajaa vuosi myöhemmin. Arvelin, että haastavaa aihetta ei kyseisestä talosta helpolla löydy. Kun kuulin, itseäni kiinnostavasta paikasta enemmän tutkimukseen ja tuotekehitykseen panostavasta firmasta vaihdoin epäilemättä työpaikkaa. Taakse jäi mukava työporukka ja luullakseni ihan hyvän työntekijän maine. Palkka pieneni aika lailla, koska jouduin asiantuntijapalkan sijaan tyytymään dippatyöntekijän palkkaan.

Uuteen taloon tottuminen kesti aikansa, mutta olin silti vaihtoon hyvin tyytyväinen. Tein töitä sellaisten teknologioiden kanssa, joista olin aidosti kiinnostunut ja seurasin tekniikan kehitystä ihan eturivistä. D-työn valmistumisen jälkeen palkkakin parani tuntuvasti ja bonuksineen palkka oli selvästi parempi, kuin aikaisemmassa firmassa. Työskentelin lähinnä tutkimuksen ja tuotekehityksen rajamaastossa. Parin vuoden työskentelyn jälkeen työni alkoi valua enempi kohti tuotekehitystä kuin tutkimusta, enkä rehellisesti sanoen ollut saanut niin paljoa aikaan kuin olisin halunnut. Halusin tehdä enempi tutkimusta ja panostaa jatko-opintoihini. Niiden tekemiseen koin yliopiston olevan parempi ja niinpä sitten vaihdoin tänne. Palkka tietenkin taas tipahti.

Yliopistolla olen nyt viihtynyt puolitoista vuotta. Jatkoa on toistaiseksi kesään saakka luvattu. Laskeskelin tuossa juuri, että tuntipalkkani on nyt suurinpiirtein saman verran kuin vuonna 2001, kun ensimmäistä kertaa sain palkankorotuksen pienessä Tamperelaisessa ohjemistoalan yrityksessä. Kuuden vuoden urakehitys on siis johtanut siihen että palkka on edelleen sama ja olen edelleen asiantuntijatehtävissä "suorittavaa porrasta". Inflaation huomioiden palkka on siis tipahtanut vuodesta 2001 aika lailla. Ehkä minun ei kannata antaa muille neuvoja uran luonnissa.

Kokemusta sentään on kertynyt. Olen nyt nähnyt kaikki tuotekehityksen vaiheet alkaen akateemisesta tutkimuksesta päättyen tuotteen toimitukseen asiakkaalle.

Olen kuullut muutamasta mielenkiintoisesta tilaisuudesta. Keski-Euroopassa olisi käynnistymässä mielenkiintoinen projekti, mutta lyhyt ja siellä luultavasti pitäisi aloittaa ennenkuin olen päässyt irti nykyisistä sitoumuksistani. Sitäpaitsi en tiedä haluaisinko lähteä Keski-Eurooppaan. Juuri äsken taas tuli sähköpostia kohtuu ison pampun assistentilta samasta firmasta, jolle tein D-työn. Haluaisivat ilmeisesti palkata minut firman tuotekehitysyksikköön samantyylisiin projekteihin, kuin se jota tein Bostonin reissulla. Soittelevat sieltä myöhemmin ja kertovat lisää. Mielenkiintoista roolia ja todella kovaa palkkaa heidän olisi tarjottava, perusinsinööriksi isoon taloon en aio lähteä.

Vaikka epävarma tutkijan ura välillä onkin hajottava, haluan kuitenkin jatkaa nykyisissä hommissa. On tässä kuitenkin ihan eritavalla vapaa fiilis, kuin yritysmaailmassa. Toisaalta ylläoleva todistusaineisto vihjaa, että ehkäpä teen näissä urakehitysjutuissa hieman vääriä valintoja, kun palkka, valta ja vastuu eivät kehity. Pääsisinköhän parempaan tulokseen, jos tekisin tuntojeni mukaan valinnan ja tekisin sitten täysin päinvastoin?

Mystinen MOAP

Olen useassa yhteydessä epäillyt, että Nokia jää yksin Symbian leiriin nyt kun Linuxin on vihdoin lyömässä itseään läpi myös kännyköiden käyttöjärjestelmänä. Halusin päivittää tietoni ja kävin kurkkaamassa Symbianin sivuilla listaa nykyisista Symbian-laitteista. Ainakaan tällä hetkellä ei ennustukseni näytä olevan toteutumassa. Itseasiassa tuon sivun perusteella voisi pitää Sympparin asemaa jopa varsin hyvänä.

Eniten sivulla yllätti se, että siellä on todella monia Symbian-pohjaisia FOMA-puhelimia. Käyttöliitymänä näissä ei ole S60 tai UIQ vaan minulle aikaisemmin vieras MOAP (Mobile-phone Orientated Applications Platform).

Harmillisesti Google ei oikein auta etsiessä tietoa MOAPista. MOAP on ilmeisesti suljettu alusta ja vain NTT DoCoMon kanssa yhteistyötä tekevät saavat speksit käsiinsä ja tällöinkin natiivikehitystä ei sallita vaan ohjelmat tehdään Javalla.

Olisi kiva tietää tästä Japanin tuoreimmasta ihmeestä lisää. Osaamatta Japania ei paljoa yllämainittua enempää julkisista lähteistä saa valitettavasti irti.

Musiikkitalo

Lasitalossa ei pitäisi heitellä kiviä, mutta silti koen että minun on suorastaa pakko avautua musiikkitalosta.

Mielestän oli Yleltä ehdottomasti oikea päätös vetäytyä hankkeesta. Niin kauan kuin Ylen rahoitus perustuu TV-lupaan, ei Yle saisi haaskata resurssejaan muuhun kuin TV-toimintaan. Ei ole oikein, että kaikki TV:n katsojat joutuvat rahoittamaan Ylen radiotoimintaa, Ylen internet-palveluita tai musiikkitalojen kaltaisien kulttuurimonumenttien rakentamista. Ylen muu toiminta kuten radio tulisi ehdottomasti kustantaa jollain muulla tapaa ja sen tarpeellisuuttakin voidaan pohtia. Ylen muuta toimintaa ei saa siis lisätä vaan pikemminkin vähentää tai ainakin rahoittaa muutoin kuin lupamaksuvaroin.

Ylen vetäydyttyä musiikkitalohankkeesta olisi hyvä tilaisuus luopua koko talosta tai ainakin ottaa aikalisä. Se, että valtio ylipäätään tukee kulttuuria on hieman epäilyttävää, sillä tukiessaan kulttuuria valtio väistämättä valitsee mikä on hyvää ja tuen ansaitsevaa kulttuuria. Muut kulttuurin lajit ja harjoittajat valtio jättää markkinoiden armoille. Kaikki kulttuuri ei ole tasa-arvoisessa asemassa. Jos eliitti haluaa itselleen tällaisen monumentin rakentaa, kaivakoon eliitti kuvettaan ja lahjoittakoon talon. En ymmärrä miksi minun verovaroistani pitää tukea toisten kulttuuriharrastuksia.

Ainakin toivon, että joku valtiovarainministeriön ekonomi kaivaisi laskutikkunsa ja ynnäilyn jälkeen päättelisi, että isoa julkista hanketta ei kannata rakentaa silloin kun rakennusala on ylikuumentunut. Jos talo on kerta kaikkiaan pakko rakentaa niin sen voisi tehdä järkevämminkin. Rahaa rakentamiseen voitaisiin alkaa rahastoida nyt ja kun muutaman vuoden päästä rakentamisen suhdanne vääjäämättä on suotuisampi voitaisiin talo rakentaa.

Ylen "julkisen palvelun tehtävää" pidän täysin turhana. Yhdysvallat tulee vallan hyvin toimeen ilman valtion omistamaa ja pyörittämää mediajättiä ja USAssahan on enemmän vähemmistöjä kuin missään muussa maassa. Aina voidaan keksiä joitain tekosyitä miksi Yleä mukamas tarvitaan. Todellisuudessa Yle on menneisyyden jäänne, yksi niistä pienistä askeleista, joilla sotien jälkeen meitä suometettiin ja vietiin kohti sosialismia. Yle on historiallisesti ollut Valtion propagandaväline, oikeastaaan Suomen Pravda.

No, liiottelin hieman. Itseasiassa nykyään Yle pääasiassa tekee hyvää työtä. Kanavilta tulee hyvää ohjelmaa, internet-palvelu on toimiva ja sisältö on suorastaan yllättävän neutraalia, vaikka välillä hieman vihervasemmistoon sisältö on kallellaan ja Linuxilla ei Ylen Areenaa voikkaan käyttää. Isoin ongelma on Ylen paisuva rahankäyttö. Kuten kaikki julkiset organisaatiot, myös Yle pitää itseään välttämättömyytenä ja näkee tehtävänään kasvaa ja sivistää ihmisiä. Tämän vuoksi Yle kasvaa ja käyttää enempi rahaa. DigiTV:n tullessa Yle on täysin idioottimaisesti lisännyt tarjontaansa, vaikka Yle teki tappiota jo ennen DigiTV:tä. Kaikille muille paitsi Ylelle oli itsestään selvää, että kun lähetetään enempi ohjelmaa kuluu enempi rahaa, kun kerran mainksia ei myydä.

Pääpointti tässä on se, että nykymuotoiselle Ylelle ei ole oikeasti tarvetta eikä siten sen massiivisuudelle ole mitään oikeutusta. Vähemmistöjen ja hätätiedotuksen saisi hoidettua paljon pienemmällä ja halvemmalla järjestelmällä. Ylen pitäisi keskittyä mukisematta tehtäväänsä, tasapainottaa budjettinsa ja unohtaa laajeneminen.

Seminaari alkoi

Viimeajat on mennyt lähinnä valmistellessa seminaaria. Osan aikaa olen myös aivan turhaan stressanut kaikesta siitä mitä olisin voinut saada aikaan jos olisin ollut ahkerampi. Onneksi paperi julkaisuun meni läpi, muuten olisi sellainen fiilis, että mitään en ole saanut tänä syksynä aikaan.

Seminaari alkoi vihdoin viime viikolla. Arvasin, että seminaari ei olisi kovin suosittu sillä asiat joita käsitellään ei ole mitenkään kovin trendikkäitä ja sisällössä on myös asian formaalia teoriaa. Seminaariin osallistui viime viikolla vain muutama opiskelija ja tällä viikolla vielä vähemmän. Meidän on pakko miettiä mitä seminaarin kanssa nyt sitten pitäisi tehdä. Ensi viikko skipataan suosiolla ja katsotaan sitten joulun jälkeen mitä seminaarin kanssa tehdään. Sinänsä minun kannalta olisi ihan sama, peruttaanko vaiko jatketaan. Asiat olen kuitenkin oppinut jo seminaaria valmistellessani ja proffa varmaan kirjoittaa suorituksen, jos jaksan asiasta tekstiä kirjoittaa.

Tällä jaksolla vedän yhdellä kurssilla paria harjoitusryhmää. Olin kurssilla jo viime vuonna assarina ja koska harkat ovat samat kuin viime vuonna, niin selviän harkkojen vedosta aika pienellä vaivalla. Harjoitusten veto on ihan mukavaa vaihtelua arkeen ja onhan se kiva päästä vähän esiintymään ja tekemään ihmisten kanssa töitä.

Tänäkin vuonna laitoksen joulusauna on keskellä viikkoa ja minulla on harkat vedettävänä seuraavana aamuna kahdeksalta alkaen. No täytyy sitten yrittää olla kiltisti saunalla. Säilyy sitten ainakin helpommin nilkat ehjinä.

Maailman isoin Tetris?

Kävin katsomassa Mikontalolights -tapahtumaa. Teekkarit tempasivat ja tekivät remontissa olevan Mikontalon seinästä valtavan näytön. Näyttöä käytettiin tietenkin Tetriksen pelaamiseen. 13 kerroksisen talon seinä olikin varsin vaikuttava näyttö.

Porukkaa oli paljon paikalla. Yleisön joukossa oli paljon tuttuja naamoja ja yhteen vanhaan opiskelukaveriin törmäsin, jota en ole moneen vuoteen nähnyt.

Hieno tapahtuma!

Paperi

Kirjoitimme keväällä artikkelin pientä konferenssia varten. Ajatuksena oli vain saada vähän palautetta ideastamme. Itse en alun alkujaan pitänyt paperimme hyväksyntää edes kyseiseen pikkukonferenssiin kovin todennäköisenä, sillä sisältö oli aika kevyttä käsienheiluttelua siitä miten asiat pitäisi meidän mielestä tehdä. Tottelin kiltisti proffaa ja palautin paperin epäilyistäni huolimatta. Onneksi palautin, sillä paperi hyväksyttiin konferenssiin. Tosin arvioijien palautteen mukaan paperi hyväksyttiin rimaa hipoen.

Kesällä itse konferensissa kuulimme, että järjestäjät laativat julkaisun konferenssin parhaista papereista. Vaikka saimme paperin läpi itse konferenssiin en palautteeta johtuen oikein uskonut, että itse julkaisuun saamme paperia.

Konferenssin jälkeen parantelin vähän paperia, oikeastaan korjasin vain arvioijien huomauttamat virheet ja parantelin vähän kieltä. Julkaisuversion deadline oli hieman Bostonista paluun jälkeen. Koska en ollut juurikaan parantanut paperia, ajattelin jättää sen kokonaan palauttamatta. Päivä deadlinen jälkeen sain kuitenkin sähköpostin järjestäjiltä, jossa he kysyivät, että aiommeko päivittää paperia vai unohdetaanko koko homma. Muutin mieleni ja tein päivässä pieniä parannuksia paperiin ja palautin sen.

Tänään saimme uuden palautteen. Paperi hyväksyttiin julkaisuun ja palaute paperista oli tällä kertaa hyvä. Mistään merkittävästä tai laajalevikkisestä julkaisusta ei ole kyse, mutta eipä sillä niin väliäkään tässä vaiheessa ole. Positiivinen palaute lisää uskoa jatkaa tutkimusta aihepiirin parissa, vaikka rahoitusta ei vielä kesää pidemmälle olekkaan. Hyvältä tuntuu.