Byrokratia

Yksi suosikkikirjoittajistani netissä, Paul Graham, on taas kirjoittanut loistavan tekstin otsikolla "The other half of Artists ship". Tekstissä Paul käsittelee startuppien ja isojen yrityksen eroa erityisesti ohjelmien tekoon liittyvän byrokratian osalta. Yksi tärkeimpiä huomioita on, että siinä kun yritykset kasvavat, erilaisia sääntöjä, tarkastuksia ja hyväksyntöjä tulee lisää ja aina näiden aiheuttamia kustannuksia ei huomioida. Tämän vuoksi pienet yritykset ovat ketterämpiä, kun isoa joukkoa työn organisointia kahlitsevia sääntöjä ei ole vielä kerennyt muodostua.

Meillä firmassa muuttui säännöt Maccien hankintaa kohtaan juuri vähän aikaa sitten, niin että macin saa vain jos on pakottava tarve sille eli käytännössä tarve ohjelmalle, joka pyörii vain Macissä. Aikaisemmin riitti, että on hyvä syy. Samalla kuin politiikka muuttui, lisättiin myös tarvittavien hyväksyntöjen määrää.

Hyvä, että tulin taloon taloon ennen sääntöjen muutosta, sillä en usko, että uuden käytännön mukaan olisin saanut Macciä. Tällainen byrokratia on yksi syy miksi en pidä tietohallinnosta.

Firman tietokonepolitiikka ei oikeastaan mitenkään huomio sitä, että talossa on aika iso joukko meitä tuotekehityksessä toimivia ohjelmistoalan ammattilaisia, ohjelmistoinsinöörejä ja tutkijoita. Tuntuu aika oudolta, että firman mielestä me olemme päteviä suunnittelemaan tuotteidemme kriittisiä systeemikomponentteja (ohjelmistoja, käyttöjärjestelmän osia, yms.) asiakkaille myymiimme tuotteisiin, mutta samalla tietohallintomme mielestä me emme ole pätevä itse vapaasti valitsemaan tärkeintä päivittäistä työkaluamme eli tietokoneitamme.

Tässä mielessä kaipaan vanhaa aikaa kun puhuttiin vielä mikrotuesta. Ajatus oli kai, että tukea sai tarvitessaan. Nykyään kyse on tietohallinnosta. He hallitsevat tietojamme.

Kotiutuminen

Olen pikkuhiljaa kotiutunut uuteen asuntooni. Asunto on pohjaratkaisultaan tyypillinen 70-luvun kaksio. Itseasiassa todella tyypillinen. Keittiö, makuuhuone ja olohuone ovat samoissa paikoissa kuin mummolassani, mutta vessa ja vaatehuone ovat toisinpäin. Niinpä olen monta kertaa melkein mennyt vaatehuoneeseen tarpeilleni ja vasta viime hetkellä huomannut, että "ai niin joo..". Nyt sentään alan olla jo niin kotiutunut, että menen suoraan oikeaan paikkaan.

Sisustamisessa riittää puuhaa. Tarvitsisin vielä ainakin kirjahyllyn ja TV-tason. Valkoista Lundiaa ajattelin hommata, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi marssia kauppaan ja tehdä tilausta. Olen ollut vähän haluton tekemään päätöksiä, kun en oikein luota, että kalusteet muodostavat toimivan kokonaisuuden. Luotan kyllä makuuni kokonaisuuden suhteen, mutta on paljon vaikeampaa miettiä miten yksittäiset kalusteet sopisivat muihin. Kalusteet ovat aivan tolkuttoman hintaisia, eli mielelläni hommaisi kerralla kunnolliset ja tyylikkäät kalusteet. Paras olisi, jos ammattilainen laatisi ehdotuksen kokonaisuudesta ja sitten joko hylkäisin tai hyväksyisin sen. Hmm.. Kuinkahan monta vuotta minun pitäisi säästää, että olisi varaa moiseen?


Itse asunnosta pidän edelleen todella paljon, vaikka pari "bugia" olen huomannut. Keittiön laatoitus on tehty vähän hutiloiden ja muutaman laatan reunat irvistävät ikävästi. Vessanpönttö taas on vähän liian korkealla tällaisen lyhytjalkaisen kaverin näkökulmasta. Takaikkunasta näköalat ovat kuin neuvostoliitossa eli ikkunasta näkyy pelkkiä 70-luvun betonihirvityksiä ja miltei ainoa muuta tyyliä edustava rakennus taitaa olla talojen väleistä näkyvä vilaus sipulikirkosta. Eikä ne näköalat Tammelan puistokadun suuntaankaan kovin kaksiset ole, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy.

Tammela on kuitenkin alueena juuri niin kiva kuin muistinkin. Ruokapaikkoja ja kapakoita riittää. Ydinkeskusta on vieressä ja kulkuyhteydet ovat hyvät. Odotan innolla ensi kesää. Ajatukset lounaista aurinkopaisteessa Tammelantorilla, päivän paistattelusta Sorsapuistossa, tuoppien kumoamisesta Pikilinnan, Telakan ja Pickwickin terasseilla lämmittävät kummasti mieltä näin talven kynnyksellä.

Tohelo

Pomo ja tuotepäällikkö pyysivät neuvotteluun heti aamulla, kun saavuin töihin. Keskustelimme hetken mitä korjattavaa prosessimme on ja sovimme miten yritämme ongelmia ratkaista. Palaverin lopuksi pomo kertoi, että oli saanut hyvää palautetta tekemisistäni monelta taholta ja sanoi, että jos haluan jatkaa tiiminvetäjänä, hän lopettaa projektipäällikön rekrytoinnin ja saan roolin pysyvästi. Kuten parista edellisestä blogitekstistä varmaan selviää, olen pohtinut asiaa aika lailla ja niinpä saatoin välittömästi todeta, että haluan roolin. Pomo totesi: "Selvä, mutta muista että kyseessä on rooli, eikä ylennys". Palkankorotusta on siis ilmeisesti turha odottaa.

Loppupäivä meni kiireisesti, enkä kerennyt asiaa kummemmin pohtia.

Ajaessani kotiin, aloin sitten pohtia mitä oikein on tapahtunut. Fiilis oli tosi hyvä. Olen ollut aidosti oma itseni, vetämättä mitään roolia. Olen tehnyt ahkerasti duunia ja sanonut mielipiteeni asioihin, joilla mielestäni on merkitystä. Olen ilmeisesti tehnyt oikeita asioita, sillä useat työkaverini olivat suositelleet minua tiimivetäjäksi, samoin kuin toinen tuotepäälliköistä. Myös scrum-valmentajamme oli antanut tekemisestäni hyvää palautetta pomolle.

Peruuttaessani pysäköintipaikalleni aloin ilmeisesti leijua liikaa omassa erinomaisuudessani. Paluu maanpinnalle tuli nopeasti. Kuului kräks, kun auton peili osui roskakatoksen seinään. Autossa oli jo ennestään ikävännäköinen naarmu, joka tuli heti pari viikkoa auton ostamisen jälkeen, kun ajoin autoa talliin.

Tämä on muuten jo toinen autoni, josta olen rikkonut peilin.

Vuoristorata

Ensimmäinen kahden viikon sykli, eli sprintti, tiimimme väliaikaisena Scrum Masterina on takana. Sprintti meni hyvin, teimme mitä lupasimme ja vähän ylimääräistäkin. Kaikki vaikuttivat tuloksiin tyytyväisiltä.

Aion jatkossa käyttää Scrum Masterin sijaan termiä tiiminvetäjä. Scrum Masterille ei liene vakiintunutta käännöstä ja tiiminvetäjä on sentään melkein suomea. En aio käyttää termiä projektipäällikkö, koska siitä tulee mieleen enempi pomo, joka käskee mitä tehdään. Mielestäni Scrum Masterin pitää olla itseohjautuvan tiimin jäsen, jonka tehtäviin kuuluu toimia tiimin rajapintana ulkomaailmaan.

Kun aloitin tiiminvetäjänä sanoin, että olen yhä osa tiimiä ja hommat jatkuu lähes kuten ennekin. Kerroin, että alkuun aion yrittää vetää yhteiset palaverimme jämäkämmin läpi, niin että ne pysyvät asiassa ja kestävät korkeintaan suunnitellun ajan.

Palavereiden tehostaminen on onnistunut. Päivittäiset tilannekatsaukset (eli Scrummit) kestivät n. 15 min, kun aikaisemmin ne ovat kestäneet n. 20 - 35 min. Perjantainen demo-sessio asiakkaille kesti tunnin, kuten pitikin ja sen jälkeinen tiimin sisäinen analyysi-palaveri (eli retrospektiivi) alle tunnin.

Kävin alkuviikosta Helsingissä Scrum-valmentajamme järjestämässä tapaamisessa, jonne oli kutsuttu kaikki osastomme tiiminvetäjät. Vaihdettiin kokemuksia ja näkemyksiä. Pari oluttakin tuli juotua (Scrum-valmentaja on Britti), hyvä reissu siis.

Seuraavana päivänä lounaalla kerroin tiimille tapaamisessa kuultuja näkemyksiä. Scrum-valmentajan mielestäkin siitä, onko Scrum Master osa tiimiä vai ei, on useita eri näkemyksiä. Kaikki meidän tiimissä oli samaa mieltä, että on parempi, että tiiminvetäjä on osa tiimiä ja osallistuu myös koodaukseen. Yllättäen he myös totesivat, että olen tehnyt hyvää työtä ja että haluavat että väliaikainen roolini muuttuisi pysyväksi. Sanoivat tämän myös samassa pöydässä istuneelle pomon pomolle. Täytyy myöntää, että menin ihan sanattomaksi.

Iltapäivällä joku sitten kävi kysymässä pomolta, että miksi me rekrytoidaan projektipäällikköä, kun homma menee nyt hyvin. Pomo kertoi, että jatkossa tehtävään kuuluu meidän tiimin vetämisen lisäksi parin alihankkijatiimin hallinta. Kokenutta projektipäällikköä siis haetaan.

Loistofiilis vaihtui ihan päinvastaiseksi. On minulla vähän projektinhallintakokemusta, mutta ei riittävästi. Uskon, että osaisin homman hoitaa, mutta en sitä tällä kokemuksella saa. Enkä edes tuota kuvausta vastaavaa työtä tällä hetkellä halua. Tiiminvetäjänä toimiminen on juuri sopivan vastuullista ja silti saa edelleen koodata. Täyspäiväistä projektipäällikköhommaa en halua.

Torstai-iltana kävin taas pelaamassa sählyä. Olin varmaan huonokuntoisin pelaaja ja oli pakko juosta oikein tosissaan. Liikunta teki hyvää, sain rentouduttua ja seuraavana päivänä olin taas ihan sinut tiiminvetotehtäväni väliaikaisuuden kanssa.

Perjantaina, itapäivällä, piti demota sidosryhmille sprinttimme tuloksia. Mitään valmista ei vielä aamulla ollut. Koko tiimimme pakkautui saman pöydän ääreen ja tsemppasi koko aamupäivän. Lounaskin piti jättää väliin. Viimeinen bugi saatiin korjattua vartti ennen demosessiota. Session puhepuolen revin hihasta, mutta sekin meni silti hyvin. Kaikki paikalla olleet olivat tosi tyytyväisiä.

Päivän päättäneessä tiimin sisäisessä palaverissa kaikki olivat tyytyväisiä sprintin tuloksiin. Sain vielä kiitokset siitä, että olin onnistunut pitämään palaverit lyhyinä.

Ensimmäisestä sprintistä tiiminvetäjänä jäi hyvä fiilis. Tylsää hetkeä ei ole kahteen viikkoon ollut. Vaikka tiedänkin tämän olevan vain väliaikaista, lähden silti innolla ensiviikolla taas tekemään parhaani.

Kokeilu

Töissä menee mukavasti. Ymmärrän mitä meidän halutaan tekevän ja tiedän miten haluaisin sen tehdä. Organisaatio, ihmiset ja työkalutkin alkavat olla hallussa. Opittavaa riittää, mutta se on hyvä juttu. Tylsäähän se olisi jos kaikki olisi selvää. Tähän mennessä opittavaa on ollut paljon, mutta ei liikaa.

Tutkimuspuolella vähän rasitti se valtava määrä tietoa mitä pitäisi koko ajan oppia. Osa ongelmaa oli toki se, että tutkimuskohteet vaihtuivat koko ajan. En kerennyt saavuttaa sellaista luottamusta, että olisin voinut sanoa, että nykytilanne on tämä ja me parannamme tilannetta näin. Sen sijaan takaraivossa raksutti ajatus, että entä jos joku on jo ratkaissut saman ongelman paremmin, mutta minä vain en ole kyseisestä ratkaisusta kuullut.

Vaikka pidän nykyisestä työstäni, niin jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa pitäisi seuraava askelma uralla saavuttaa. Realistiset suunnat nykyisessä fimassa olisivat asiantuntijapuolella ohjelmistoarkkitehdiksi tai spesialisiksi erikoistuminen. Kolmas vaihtoehto olisi siirtyä vastuunkantajapuolelle eli projektinhallinnan suuntaan.

Eilen, päivittäisessä Scrum-palaverissamme, tiimin vetäjä (eli Scurm Master) kertoi, että linjan vetäjällä on hänelle uusia tehtäviä, joten uusi tiimin vetäjä tarvitaan. Meitä ilmoittautui kaksi vapaaehtoisiksi. Sain tehtävän, väliaikaisesti ja sivutoimisesti. Eli pääosan aikaa käytän edelleen ohjelmistosuunnitteluun ja koodaamiseen. Pesti on myös väliaikainen, sillä tilalle ollaan palkkaamassa kokenutta projektipäällikköä.

Tässä kävi siis niin, että juuri kun pääsin tilanteeseen jossa uutta opittavaa oli sopivasti, hommasin ison läjän uutta opittavaa.

Olen kiinnostunut ketteristä menetelmistä ja Scrum tuntuu mielestäni aika luonnolliselta. Scrumissa tiimi on itseohjautuva, eli Scrum Master ei ole tiimin esimies, eikä myöskään projektipäällikkö, vaikka tehtävässä on joitain samantyyppisiä piirteitä. Scrum Master on ikäänkuin ryhmän järjestäjä, joka huolehtii siitä, että tiimi toimii Scrum prosessin mukaisesti ja että tiimi voi keskittyä oikean työn tekemiseen.

Tähän menessä meillä on ollut muutama ongelma siten miten toteutamma scrumia. Isoimpana ongelmana se, että backlog eli tekemättömien toimintojen lista on koko ajan muuttunut. Eli käytännössä vain kahden seuraavan viikon tehtävät ovat olleet selvillä. Listaa korjattiin, kun meillä kävi Scrum-valmentaja. Valitettavasti vierailun jälkeen tilanne on taas huonontunut eli lista on taas merkittävästi muuttumassa, mutta tälläkertaa ylhäältä tulleiden strategisten päätösten takia, eikä tiimimme tai tuotehallinnan (meidän asiakas) takia. En tiedä osaanko tai voinko tehdä asialle mitään. Tosin minun siirto tehtävään johtui osittain siitä, että näin vanhalle Scrum Masterille jää aikaa keskittyä pitkäjänteisempään tuotteen kehittämiseen, jota kautta backlogia saadaan kuntoon.

Minua tekemisessämme ovat ärsyttäneet tehottomat kokoukset ja Sprintin lyhyys. Suunnittelemme siis tekemistämme aina kahden viikon välein ja Sprintin suunnitteluun on pahimmillaan mennyt melkein kaksi päivää. Sprintin kestoa emme voi pidentää, mutta suunnittelua voimme tehostaa. Olemme usein on ajautuneet keskustelemaan epäoleellisista asioista, jolloin aikaa hukkuu. Lisäksi palavereja ei ole aina valmisteltu kunnolla, ja vähän liikaa asioita on keksitty lennossa. Yritän saada palavereihin jämäkkyyttä ja tekemisen meininkiä. Aion olla todella tarkkana, että palaverit etenee ja pysyy asiassa.


Ihan kiinnostava kokeilla Scrum Masterin roolia, toivottavasti vaan ei stressi iske.