22.5.2008

Dynaamiset kielet

Steve Yegge on kirjoittanut mielenkiintoisen blogiartikkelin dynaamisesti tyypitetyistä ohjelmointikielistä (joilla hän tarkoittaa Perliä, Pythonia, JavaScriptiä, Lispiä, Smalltalkia, jne). Usein väitetään, että dynaamiset kielet ovat hitaita, huonosti isoihin järjestelmiin sopivia ja että näille kielille ei ole mahdollista korkeatasoisia integroituja kehitysympäristöjä. Steve arvioi näitä väitteitä ja kykynee mielestäni osoittamaan kyseiset ennakkoluulot ainakin osittain vääriksi. Olen Steven kanssa aika pitkälti samoilla linjoilla. Dynaamisuus on monessa tilanteessa hyvä juttu ja olisi hyvä, että dynaamisia kieliä käytettäisiin nykyistä enemmän. Harmi vaan, että taitaa olla niin, että vanhojen staattisten kielien kanssa joudataan pärjäämään vielä pitkään.

19.5.2008

Valtakunnan Virallinen Idoli

Vihreät haluavat Suomeen Valtakunnan Idolin toimen. Valtakunnan Idolin päätehtävä on viihdyttää kansaa sekä Suomeen saapuvia merkkihenkilöitä ja edustaa maatamme, lomailemalla ulkomailla.

Valtakunnan Idolin tärkeimpiä vuosittaisia tehtäviä on vetää Tanssii Eliitin kanssa -ohjelma, joka on syksyn suosituimpia TV-lähetyksiä. Tanssin lisäksi ohjelma sisältää myös urheilua, sillä ohjelman alussa lähetettävä kättelymarathon on yksi penkkiurheilijoiden suosikkilajeista.

Voittajalle on luvassa mahtava palkkio. Rahaa tulee verottomana 750 000€ (126000€/vuosi) ja lisäksi huvitteluun on varattuna 171 000€ joka vuosi. Idolin käytössä on kaupunkiasunto Helsingin keskustassa, tunnetun arkkitehdin suunnittelema moderni omakotitalo keskustan kupeessa ja kesämökki rantasaunoineen Länsi-Suomessa. Henkilökuntaakin käytössä on yllin kyllin ja aina parhaat turvajärjestelyt, jotta yli-innokkaat fanit eivät pääse juhlintaa häirtsemään.

Valtakunnan Idoli valitaan kuuden vuoden jaksoiksi kerrallaan ja valinta virkaan tapahtuu Idols-tyylisesti. Asiantuntijaraati raakkaa ehdokkaista ansiotuneimmat, joista sitten kansa pääsee valitsemaan. Ikävä kyllä, Valtakunnan Idolin valinta joudutaan toteuttamaan vanhanaikaisesti henkilökohtaisesti äänestämällä, vaikka muissa tärkeissä äänestyksissä, kuten Idols-ohjelmassa, äänestys kyetään hoitamaan modernisti tekstareilla.

Vihreiden ehdotus on rohkea, sillä Valtakunnan Idoli käytännössä korvaisi suositun Päämies-instituution. On mahdollista, että Valtakunnan Idolin valinnasta ei tule aivan yhtä suosittua kuin Päämiehen valinnasta sillä vaikka tehtävät muistuttavat toisiaan on Päämiehellä ns. muodollista valtaa, jonka vuoksi moni kokee valintaan osallistumisen "kansalaisvelvollisuutena". Viihdemaailman ulkopuoliset, taantumukselliset tahot, kannattavat yhä Päämies-instituution ylläpitoa ja väittävät Valtakunnan Idolia turhaksi toimeksi.

Onneksi valistuneet viihdemaailman tahot, kuten Vihreät, ymmärtävät, että on demokraattista ottaa kansan valitsemalta Päämieheltä valta pois ja antaa se puolueiden valitsemalle Mr. PrimeMinisterille eli Päällepäsmärille. Näin meille jää parempaa viihdettä tuottava Valtakunnan Idoli, joka voi keskittää kaiken aikansa viihteeseen, kun hänen ei tarvitse keskittyä arkipäiväisiin poliittisiin kuvioihin. Valintakin on helpompaa kun voi keskittyä vain ulkonäkökriteereihin ja käytöstapoihin. Halvallakin selvitään sillä Valtakunnan Idoli, tulee kuitenkin halvemmaksi järjestää kuin länsinaapurimme Monarkia-instituutio.

Idea on jopa niin hyvä, että itänaapurimme on päättänyt seurata samoilla linjoilla. Sielläkin ollaan Päämiehen tehtävää muuttamassa viihteelliseksi ja Päällepäsmärin tehtävää tylsiin asiakysymyksiin keskittyväksi. Tässä on sekin hyvä puoli, että viihdyttäjää on helppo vaihtaa määräajoin, kun viihdyttäjään kyllästytään. Silti sama asiat osaava taho säilyy päällepäsmärinä.

17.5.2008

Ubuntu

Kirjoittelen tätä työnantajan käyttööni antamalla Lenovo-merkkisellä kannettavalla. Käyttöjärjestelmänä koneessa on Linux. Tarkemmin sanottuna distribuutio on Ubunty 7.10 Gutsy Gibbon.

Vuosien varrella on Linuxien käytettävyys kehittynyt ja täytyy sanoa, että tämä Ubuntu tuntuu aika mukavalta ja viimeistellyltä tuotteelta. Asennus oli helppo ja käyttö on myös helppoa. Käyttöliittymää on modernisoitu ja on jopa kaikenlaista graafista efektiä koristamassa käyttöliittymää, aivan kuten Mac OS X:ssä. Edes järjestelmän säätämiseen ei tarvitse käyttää komentoriviä ja säätöpaneelit on saatu niin selkeiksi, että niitä käyttää ihan mielellään.

Koska tarvitsen kyseiseen laitteeseen root-oikeudet, läppäri ei ole laitoksemme virallisen ylläpidon piirissä. Niinpä sain itse valita sopivan Linux-distribuution ja asentaa sen. Aivan ongelmaton asennusprosessi ei ollut. Suoraan asennuksen jälkeen ei näytönohjaimen 3D-kiihdytys toiminut. Kun sain ajurien asennuksen jälkeen 3D-kiihdytyksen toimimaan, ei näytön kirkkauden säätö toiminut. Näytön kirkkauden säätö, erityisesti kannettavassa, on aika tärkeä ominaisuus, joten säätöä piti jatkaa. Ongelman korjaamiseksi piti hieman muokata konfiguraatiotiedostoja. Viimeisenä ongelmana huomasin, että näyttö ei mene päälle, kun yrittää herättää koneen unitilasta. Pieni konfiguraatiotiedostojen muokkaus korjasi onneksi tämänkin ongelman. Ohjeet ongelmien korjaamiseksi löysin ThinkWikistä. Onneksi on Internet!

Kyllä minä edelleen mielummin Macciä käytän kuin Ubuntua. Jos Ubuntun ja Windowsin väliltä pitäisi valita niin tiukaksi menee. Asennusongelmieni vuoksi sanoisin, että ehkä läppäriin helpompi ratkaisu on laittaa Windows ja työpöytäkoneessa Ubuntu on varmasti yhtä hyvä, jollei jopa helpompi kuin Winkkari.

Minulla on työpöydälläni toinenkin Linuxilla varustettu tietokone. Kone on laitoksemme virallisen ylläpidon piirissä ja distribuutiona on CentOS, joka on Red Hat Enterprise Linux -klooni. Alunperin koneessa oli Gentoo, mutta sitten ylläpitomme päätti vaihtaa Gentoosta CentOS:iin. Valinta oli huono. Käytettävyys heikkeni ja joistain ohjelmista Gentoossa oli uudemmat versiot. CentOS:sta en pidä yhtään. Käyttäjän näkökulmasta katsottuna se on jotenkin köyhä ja kömpelö. Ei Gentookaan käytettävyydellään loistanut, mutta oli se parempi kuin CentOS.

Tätä Ubuntua voin kyllä ihan vilpittömästi suositella. Linux on kasvanut aikuiseksi nyt myös työpöydällä.

15.5.2008

Unelmakämppä

Asunnonvaihtoprojektini oikeastaan lähti liikkeelle, kun bongasin netistä kivan kämpän. Eilen kävin asuntoesittelyssä katsomassa kyseistä asuntoa.

Asunto oli oikeastaan juuri sellainen kuin ajattelinkin sen olevan. Kyseessä oli hyväkuntoinen kaksio Tampereen keskustassa. Pohjaratkaisu ja pintamateriaalit olivat mieleisiäni. Sauna, parveke ja parkkipaikka autollekin oli. Sijainti ei paljoa keskeisempi voi olla, kun kämppä oli aivan Stokkan vieressä.

En vielä eilen uskaltanut jättää tarjousta, kun oma kämppäni on vielä myynnissä ja pankilta ei ollut vielä tullut lainapäätöstä. Olisi pitänyt jättää tarjous. Katsomani kämppä ei ole enää myynnissä.

Tänään tuli pankilta positiivinen lainapäätös ja huomenna on asuntoni ensimmäinen näyttö. Toivottavasti saan kämpän nopeasti kaupattua, sillä bongasin jo netistä toisen hyvän kämpän. Oikeastaan aika samanlainen, kun aluksi haaveilemani, paitsi hieman isompi ja parveketta ei ole.

Epäilenpä silti, että asuntoni myynti saattaa kestää, sillä talonyhtiössäni on kaksi muutakin asuntoa myynnissä. Eipä kai tässä kiirettä, valmiissa maailmassa.

10.5.2008

Kiirettä taas

Olipa vaihteeksi kiireinen viikko. Tarkastin läjän harjoitustöitä, hain töitä, hain tohtorikouluun, kävin pankissa anomassa lainaa, pistin asunnon myyntiin ja perjantaina oli koko päivän kestävä workshoppi.

Kuten kerroin hain sitten sitä työpaikkaa jonka bongasin kuukausi sitten. Kuukausi sitten meni hakupäätöstä jahkaillessa, mutta vihdoin sain hakemuksen jätettyä.

Keskiviikkona proffani kertoi, että minun kannattaisi hakea yliopiston tutkijakouluun. Kolmen vuoden rahoituksesta on kyse ja saisin toteuttaa omaa tutkimussuunnitelmaani eli saisin tehdä sitä mitä olen halunnut. Jos minut tutkijakouluun hyväksytään, niin kyllä minä sinne sitten menen.

Tein hätäisesti hakemuksen, koska aikaa hakudeadlineen oli vain pari tuntia. Vaikka oli kiire, sain vaatimukset täyttävän hakemuksen pakkollisine liitteineen tehtyä ja palautettua ajoissa. Ilmeisesti ennen juhannusta pitäisi kuulla pääsinkö. Uskoisin, että monella hakijoista on kursseista parempia arvosanoja kuin minulla. Minulla etuna taasen on kokemus. Kyse on nyt siitä arvostaako hakukomitea myös monipuolista taustaani ja minkä arvoisena he tutkimussuunnitelmani näkevät.

Pongasin viime viikonloppuna netistä kivan kämpän. Kämppä on saunallinen kaksio, kunto on hyvä, sijainti on kivenheiton päässä stokkalta ja hinta oli sellainen, että minulla saattaisi siihen juuri ja juuri olla varaa. Keskiviikkona kävin pankissa ja hekin olivat sitä mieltä, että kykenisin isommasta lainasta selviämään. Torstaina pistin sitten oman kämpän myyntiin. En aio jäädä kahden asunnon loukkuun, vaan myyn ensiksi oman kämppäni ja vasta sitten ostan uuden. Silläkin uhalla, että missaan tuon ekan löytöni.

Kämppäkin on nyt siisti, kun oli pakko siivota myynti-ilmoituksen kuvia varten. Siivosin torstaina koko aamupäivän ja tänään olen jatkanut operaatiota. Pakko pitää kämppä jatkuvasti siistinä, kun ei sitä koskaan tiedä koska joku haluaa tulla kämppää katsomaan.

Perjantai meni sitten workshoppissa yhteistyöyrityksen tiloissa ja siellä meni koko päivä. Arvioitiin yrityksen tuotteen ohjelmistoarkkitehtuuria. Olin vielä kirjurina, joten koko päivä piti olla skarppina. Oli pitkä ja raskas päivä, mutta saimme sentään jotain aikaan sillä yrityksen edustaja oli tyytyväinen. Saimme myös luotua ihan hyvin materiaalia, jonka perusteella kirjoitan arviointiraportin.

Olin kyllä aika naatti perjantai-iltana, mutta jotenkin vapautunut fiilis oli. Tuntui hyvältä saada paljon aikaan. Hyvä, että sain tehtyä tärkeitä päätöksiä, joita olen pitkään harkinnut.

6.5.2008

Tietämyksen meri

Ehkäpä eilinen analyysini eroista työskentelyssä yliopistolla ja yrityksissä ei ollut aivan tasapuolinen. Yliopistolla olemisessa on nimittäin myös omat haittapuolensa.

Se, että teen nyt yliopistossa tutkimusta on vähän sama asia, kuin istuisin isossa purjelaivassa ja puhaltaisin purjetta. Todellisuudessa laivaa ohjaa joku aivan muu. Laivan ovat suunnitelleet ja tehneet muut. On myös aivan sama puhallanko vai en. Paljon puhallustani isommat tuulet vievät laivaamme tietämyksen merellä eteenpäin. Pitäisi vaan hyväksyä oma merkityksettömyys ja ymmärtää nauttia maisemista.

Yrityspuolella parhaimmillaan pääsisin ehkä kokoamaan laivaa tai ainakin vahtimaan, että se kootaan oikein. Ja kun laiva 2.0-projekti on alkamassa voisin sanoa, että tehdään nyt sentään diesel-moottorilla varustettu laiva, kun parhailla kilpailijoillakin sellainen jo on. Lopuksi pomot päättää, että tyydytään nyt vaan höyrylaivaan. Sitten haaveilen taas paluusta merelle, kun minut siirretään soutuveneprojektiin.

5.5.2008

Edut ja Haitat

Nyt kun olen miettinyt taas uraani päädyin pohtimaan sitä, että mitä etuja ja haittoja siinä on jos siirtyisin taas yksityiselle puolelle.

Aloitan huonoista puolista.

Fyysinen työympäristö vaikuttaa viihtymiseeni todella paljon. Juuri nyt tilanne on hyvä. Olen kahden hengen toimistossa, jossa työkaveri on aika harvoin paikalla. Ympäristö on miellyttävä. Tunnen oloni hyvin kotoisaksi toimistossamme ja muutenkin yliopistolla. Yksityisellä puolella joutuisin varmaan avokonttoriin tai cubicleen. Masentava ajatuskin.

Joutuisin sietämään normaalia yrityselämää. Siellä on enempi kokouksia, enempi powerpointteja, enempi selvitysdokkareita, enempi pomoja, jatkuva kiire, ikuinen organisaatiomuutos, YT-neuvotteluita, vähemmän kontrollia siihen miten ja missä työni teen. Lisäksi on enemmän turhaa spämmiä mailiboxissa. Melkein joka päivä tulee jokin "HR tiedottaa"-maili, joka ei oikeastaan koskaan sisällä mitään relevanttia tietoa.

Oman powerbookin työkäytöstä tietenkin joutuisi luopumaan. Varmaan myös iPhonen sijaan pitäisi käyttää jotain firman tietohallinnon hyväksymää puhelinta. iPhonesta luopuminen oikeasti kirpaisee, se nyt vaan on minun tarpeisiin juuri sopiva. Olen niin tottunut kuuntelmaan musaa ja surffailemaan iPhonella.

Isoin muutos olisi tietenkin uusi yhteisö. Uuteen työympäristöön tottuminen ottaa aina aikansa ja työkavereihin tutustuminen ja sitä myötä olonsa mukavaksi tunteminen kestää ja vaatii panostusta. Nyt kun on muutaman kerran vaihtanut työpaikkaa tuntuu siltä, että joka kerta raskaammalta on tuntunut yrittää jaksaa tutustua uusiin ihmisiin.

No entäs sitten ne hyvät puolet yksityisellä?

Palkka.

...

Laitoin hakemuksen sisään.