11.9.2007

Illallinen Harvard Squarella

Lauantaina päätettiin syödä vähän paremmin. Löysimme mukavan pienen ravintolan Harvard Squarelta. Vaikka ulkona olikin kuuma, päätimme syödä terassilla. Terassilla kun oli vielä yksi pöytä vapaana. On muuten outo fiilis, kun ulkona on pimeätä, mutta silti ulkona on kuuma. Pari tippaa tippui vettä, mutta onneksi ei sentään alkanut satamaan.

Tilasimme kerrankin viiniä ruuan kanssa. Tarjoilijana oli vähän päälle parikymppinen vaaleahiuksinen tyttö. Nuorella tarjoilijalla oli selvästi vaikeuksia saada pulloa auki. No pullo aukesi ja Chianti Ruffino kävi pihvin kanssa hyvin yhteen.

Oli minun vuoro maksaa. Kun tarjoilija palasi takasin Visani kanssa, hän kysyi minulta: ”Are you finnish?”. Täytyy myöntää, että pienen hetken aikaa ajattelin sanoa, että totta hitossa olen syönyt kun olen jo laskua maksamassa, ennen kuin tajusin hänen kysyvän kansallisuuttani. Aivojeni raksutettua pari sekuntia myönsin olevani suomalainen. Tarjoilija kertoi tunnistaneensa suomalaisen nimen. Tarjoilija sanoi olevansa suomalainen ja kertoi sukunimensä olevan Nieminen (nimi muutettu). Tarjoilijatytön isoisä oli aikoinaan muuttanut Suomesta Amerikkaan. Tytön jo lähdettyä, merkkasin tippiä kuittiin ja huomasin tytön etunimen kuitissa. Ei hennottu kertoa, että Kari Nieminen olisi Suomessa miehen nimi. Jätettiin kuitenkin maamiehelle kunnon tippi.

Ei kommentteja: