17.10.2007

Herätys

Heräsin yöllä jostain syystä kolmen aikaan ja olin aivan virkeä. Päässä pyörivät kaikenlaiset asiat, menneet ja tulevat. Aivot miettivät erilaisiin mielipiteisiin argumetteja, parannuksia tutkimussuunnitelmaan, parannuksia ensi viikon esitykseeni ja vaikka mitä. Takana oli vain neljä tuntia yöunta. Nukahtaminen uudelleen oli todella vaikeaa. Väsymystä ei ollut ollenkaan. Vasta parin tunnin sängyssäpyörimisen jälkeen nukahdin uudelleen. Tänä päivänä ei työteho ole sitten ihan parhaimmillaan.

Herääminen keskellä yötä ei ole minulle mitään uutta. Kun stressi painaa päälle se on yksi tapa, jolla kehoni reagoi tilanteeseen. Myös pienikin määrä alkoholia saattaa sotkea yöuneni. Tällä kertaa en kuitenkaan keksi syytä yllättävälle heräämiselle. En ole mielestäni stressaantunut. Töissä menee ihan normaalisti ja tiedossa ei ole mitään erityisen stressaavaa loppuviikolle. En ole oluttakaan pariin päivään juonut.

Herääminen keskellä yötä on todella huono tapa reagoida stressiin. Keskellä yötä ei kuitenkaan saa mitään järkevää tehtyä ja jos on vaikkapa töissä kiire, niin sehän vaan pahentaa kiirettä kun seuraavana päivänä töissä on väsynyt. On ollut muutamia kertoja, jolloin keskellä yötä kirkastunut idea on ollut oikeasti hyödyllinen. Idea ensimmäiseen hyväksyttyyn keksintöilmoitukseni keksin herättyäni keskellä yötä. Keksinnölle edellinen työnantajani päätyi sitten hakemaan patenttia ja sitä myöten allekirjoittanut sai pikkuisen rahaa kipukorvaukseksi. Viime yönä en valitettavasti kuitenkaan keksinyt mitään mielenkiintoista.

Ei kommentteja: