30.11.2007

Vastarannan kiiski

Tänään on "Älä osta mitään!"-päivä. Luulen, että tapahtuma onnistuu aivan yhtä hyvin kuin vähän aikaa sitten ollut autoton päivä. Muistaakseni kadut olivat tuolloin melkein tyhjät autoista. Juhlan kunniaksi ajattelin ajaa autolla ostoksille toiselle puolelle kaupunkia. Kaupat ovat varmaan tapahtuman vuoksi aivan tyhjät, joten nyt on hyvä tilaisuus käydä ostamassa jotain turhaa kaukomaissa valmistettua krääsää (mahdollisesti elektroniikkaa tai vaatteita). Niin ja nyt voisi varmaan jo aloitella jouluostoksia.

Sam Adams Winter Lager
Löysin viime viikonloppuna Prisman alkosta Samuel Adams Winter Lageria. Jenkkireissulla saman panimon Samuel Adams Boston Lageria (eli siis Sam Adamsia) tuli kitattua eräitäkin tuoppeja. Monet suomalaiset tuntuvat kuvittelevan, että kaikki jenkkioluet ovat mauttomia litkuja kuten Bud ja Miller Lite. Sam Adams ei todellakaan ole näiden kaltainen olut. Sam Adams maistuu vähän samalle kuin Brooklyn Lager, jota saa monesta alkosta. Maukkaasta oluesta on kyse, paljon lähempänä kotimaiset peruslagerit ovat Budia. Winter Lagerin maku oli tavallista Sam Adamsia selvästi voimakkaampi ja todella hyvin tuo talviolut upposi. Tavallista Sam Adamsia en valitettavasti ole Suomessa mistään löytänyt. Lielahden Alkossa pitäisi olla hyvä olutvalikoima. Poikkean varmaan ostosreissullani siellä katsomassa mitä hyllystä löytyy.

Ja kuin pisteeksi iin päälle ajattelin vielä tukea globaalia pikaruokajättiä ja käydä Mäkissä syömässä purilaisen ja juomassa kolaa.

Ei kommentteja: