21.7.2008

Kolhuja





Näistä ja parista muusta pikkukolhusta huolimatta nimet ovat kauppakirjassa. Minulla on vuoden loppuun saakka aikaa muuttaa pois.

En ole Tampereelta muuttamassa pois vaan haen kämppää keskustasta.

Tällä hetkellä harkitsen vakavasti kolmen kämpän väliltä. Yksi on muuten aika samanlainen kuin nykyinen asuntoni, paitsi sijaitsee Tampellan-alueella. Kaksi muuta ovat vanhoissa taloissa sijaitsevia remontoituja kaksioita aivan ydinkeskustassa. Pyynnit ovat hirvittäviä summia rahaa. Euroina ei summat eivät sentään kuulosta aivan yhtä poskettomilta, kuin jos niitä alkaa ajattelemaan markkoina. Toivottavasti hinnoissa on hieman ilmaa. Laskelmieni mukaan minun pitäisi kuitenkin selvitä lainasta. Pankkikin oli samaat mieltä ja pankithan tunnetusti eivät tee virheitä.

Kierrän kohteet tällä viikolla ja sitten teen päätökseni.

Ilmoitusten perusteella keskustakohteista isompi on tällä hetkellä suosikkini. Asunto on iso kaksio, kohtuu hyvässä kunnossa, hienossa kivitalossa aivan Tampereen ydinkeskustassa ja mikä parasta asuntoon kuuluu edullinen autopaikka. Sijanti on ymmärtääkseni aika rauhallinen, vaikka aivan keskustan ytimessä. Talon alakerrassa eikä naapurissa ole meluisia baareja, eikä kyseisen korttelin ympäri kulje yhtään pääväylääkään eli melunkaan ei pitäisi olla ongelma. Isoin kysymysmerkki on pohjaratkaisu, sillä ilmoituksessa ei ollut pohjakuvaa.

Tampellan kohde on lähes tasoissa edellisen kanssa. Kohde olisi turvallinen ratkaisu. Uudehko talo, hyvä pohjaratkaisu, hyvät materiaalit ja erinomainen kunto. Sauna ja parveke ovat myös kivoja. Ainoa kysymys on, että mihin auton saa ja mihin hintaan? Lisäksi minua on hieman alkanut epäilyttää, että onko tuo Tampella nyt kuitenkaan alueena aivan hintojensa veroinen.

Toinen keskustakohde on vähän edellisiä perässä. Sijainti on samalla kadulla kuin toinen keskustakohde, eli aivan yhtä hyvä. Asunto on remontoitu ja näyttää hyvälle, mutta keittiön osalta remontoijan ja minun maku eroaa merkittävästi. Keittiö on musta-valkoinen ja se vähän ottaa silmään. Pohjaratkaisu on hieman erikoinen, mutta ilmeisesti kuitenkin ihan ok. Autopaikkaa ei ole ja talonyhtiössä on ilmeisesti tulossa perusparannus, mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan. Etuna taas selvästi edellisiä pienempi pyyntihinta.

Taisin jollekin joskus sanoa, että tavoitteeni on, että Stockka olisi jatkossa lähikauppani. Hitto, tavoite saattaa jopa toteutua. Pitää nähtävästi varoa mitä toivoo, sillä toiveet saattaa vahingossa vaikka toteutua.

Ei kommentteja: