29.7.2008

Töihinpaluu

Loma on ohi. Lähes ensitöikseni eilen marssin proffan toimistoon ja kerroin lähteväni. Meillä oli hyvä keskustelu. Proffa ymmärsi ratkaisuni vallan hyvin. Proffa oli edelleen oikein tyytyväinen siihen mitä olin tähän mennessä tehnyt ja harmitteli sitä, että emme saaneet ideallemme pitkäkestoisempaa rahoitusta, jonka varassa olisin voinut väitöskirjan rauhassa tehdä. Kyllähän me yritimme kaikenlaista rahoituskuviota, mutta jostain se aina jäi kiinni.

Olen varma, että lähtöni on oikea ratkaisu. Saattaa olla, että vähän ajan päästä olisimme rahoituksen keksineet, mutta kaiken yrittämisen ja odottelun jälkeen, en enää jaksa odottaa.

Vanhemmaksi ohjelmistoinsinööriksi ison yrityksen tuotekehitysosastolle minut palkkasivat. Kuten aina yritysmaailmassa, kaikki on todella tärkeää, hys-hys ja huippusalaista. Enempää en siis töiden sisällöstä kerro. No sanotaan nyt kuitenkin vielä sen verran, että itseäni kiinnostaviin tehtäviin pääsin. Leppoisa tutkimus vaihtuu kiireiseksi tuotekehitykseksi syyskuun alussa. Työ on Tampereella edelleen, mutta ei kuitenkaan enää Hervannassa, vaan lähempänä keskustaa.

Uuden työnkin takia muutto keskustaan on hyvä juttu. Tänään menenkin katsomaan mukavanoloista kämppää Tammelassa. Pancho Villa on melkein kämpän alakerrassa, joten laihtuminen ei ainakaan uhkaa, jos kaupat syntyvät.

Ei kommentteja: