Matti

Kävin vierailemassa mummon luona pohjoisessa. Ukkini kuoli hieman ennen vuoden vaihdetta ja suurin osa keskusteluja koski Ukkia, hänen tekemisiään ja luonnollisesti sairastelun viime vaiheita.

Itse tapasin isoisäni viimeistä kertaa vuosi sitten. Olin lähdössä Bostoniin ja tiesin, että ukki on vähän oireillut. Vierailun aikana ukki oli hajamielinen, mutta käyttäytyi aika lailla normaalisti. Huomasin toki huonontuneen terveyden ja varmaankin ensimmäistä kertaa pelkäsin, että hyvästit saattavat jäädä viimeisiksi.

Ukin sairastelu vaihteli pitkin syksyä. Loppusyksyllä tilanne vaikutti huonolta, joten viimein päätimme veljeni (ja hänen perheensä) kanssa vierailla pohjoisessa. Ajoimme perjantain pohjoiseen ja lauantaina oli tarkoitus vierailla sairaalassa. En ole eläessäni tuntenut oloani yhtä epäonnistuneeksi, kuin tuona lauantaina, kun kuulin, että ukki oli kuollut aamulla, ennen kuin olimme häntä tavanneet.

Paljon raskaampaa tuo sairastelun aika tietenkin on ollut mummolle ja oikeastaan vasta nyt alan tajuta kuinka raskaita nuo viimeiset kuukaudet ovat varmasti olleet hänelle.

Elämä alkaa asettua uusille uomille ja vaikka nyt vierailu pohjoisessa oli erilainen kuin aikaisemmin, niin jotenkin luulen että seuraavalla kertaa tilanne on normalisoitunut. Syödään, kahvitellaan, katsotaan telkkua ja kerrataan menneitä.

Lähtiessäni kohti etelää mummo löi kaksi lahjaa käteeni. Ukin lierihatun minulle ja shakkipelin veljelleni.

Shakkipelin nähdessäni tunteet nousivat taas pintaan. Joka kerta kun velipoika on vieraillut pohjoisessa on hän pelannut shakkia tai tammea ukkia vastaan ja minäkin toki useasti. Alkujaan ukki pelasi hienotunteisesti, jotta veli pärjäsi pelissä, myöhemmin tilanne taisi kääntyä toisin päin. Toivottavasti veli ymmärtää arvostaa lahjaansa. Jotenkin tuo 70-luvun massatuotantoa oleva shakkilauta on kuitenkin myös minullekin yksi arvokkaimmista muistoista ukista.

Shakki ja Matti.