25.6.2008

Soveltuvuusarvio

Kävin sitten soveltuvuusarviossa. Soveltuvuuasrvio sisälsi personallisuutta kartoittavan ennakkotehtävän, ryhmätyötehtävän, haastattelun ja kaksiosaisen älykkyystestin. Meni hyvin, vaikka olinkin aika väsynyt, koska kissat olivat valvottaneet minua viime yönä.

Ryhmätyötehtävä oli viime kerralla, yli neljä vuotta sitten, aika samanlainen. Meni ihan putkeen, olin sopivasti aktiivinen, osasin ottaa hommat hanskaan aina tarvittaessa ja pidin ryhmämme puolesta pääoasan loppuyhteenvedosta, joka onnistui aika hyvin.

Haastattelukin meni aika hyvin, vaikka HR-konsultti oli sitä mieltä, että minulla on hiemen liikaa taipumus stressata hommista ja minun pitäisi yrittää ottaa asiat rennommin. Sukuvika vissiin, kun ei suksi luista. Toisena ongelmana tunnustin, että minun on vähän vaikea tehdä päätöksiä ja tapana jahkailla niiden kanssa.

Älykkyystesti oli täysin erilainen kun aikaisemmin. Toinen osa sisälsi tilastojen tulkintaa ja apuna sai käyttää laskinta ja paperia. Toinen osa taas oli luetun ymmärtämistä ja loogista päättelyä. Tehtävinä annettiin lyhyitä tekstikatkelmia ja esitettiin tekstiä koskeva väittämä. Ja piti vastata pitikö väittämä tekstin perusteella paikkansa vai ei vai onko niin, että tekstistä ei voi väittämän totuusarvoa päätellä. Yllättäen matemaattisempi testi jäi minulta pahasti kesken ja toisen testin vastaukset taas kerkesin jopa tarkastamaan. Mielenkiintoista kuulla tulokset.

Konsultti sanoi haastattelun jälkeen aikovansa suositella minua hakemaani tehtävään. Konsultti tekee arviosta raportin. Raportin saan viimeistään ensi maanantaina. Aika pian sen jälkeen varmistuu saanko paikan. Tuntuu siltä, että jos en kämmännyt palikkatestejä, on aika todennäköiseltä, että saan paikan.

Kesken haastattelua kaveri soitti ja kännykkä hälytti, vaikka olin laittanut sen hiljaiseksi. Oli hieman noloa kaivaa iPhone esille ja sammuttaa se.

Ei kommentteja: