Maanantaina maksoin kauppasumman ja osakekirja siirrettiin nimiini. Asunto-osakeyhtiö omistaa oman tonttinsa, joten omistan nyt sitten pienen palan Tamperetta (pankin kanssa kimpassa tietysti). Rakennus sijaitsee aika pienellä tontilla, mutta kaipa minä kuitenkin laskennallisesti ajatellen omistan nyt muutaman neliön Tampereen keskustaa. Miellyttävä ajatus!
Melkein kaikki asunnovaihtoon liittyvä byrokratia alkaa olla hoidettu. Yllättävän helposti kaikki on mennyt, vaikka myyjä myi asunnon minulle ilman välittäjää. Se aiheutti myös minulle vähän lisää tekemistä. Aion kyllä vakavasti harkita asunnon myymistä suoraan ihan itse, jos vielä joskus vaihdan asuntoa. Niin helposti kaupanteko sujui ilman välittäjääkin.
Muutto on kuukauden vaihteessa ja samantien aloitan uudessa työpaikassa. Kesän aikana tuli siis tehtyä isoja päätöksiä ja nyt tulee läjä muutoksia kerralla. Tällä hetkellä uskon tehneeni onnistuneita päätöksiä ja viihtyväni uudessa työssäni ja uudessa asunnossa. Talven aikana sitten selviää oliko päätökset niin hyviä kuin miltä ne nyt vaikuttavat.
Olen periaatteessa lomalla kuukauden loppuun saakka, mutta silti lupauduin esittelemään ennen tekemääni koodia huomenna ja katselmoimaan yhden dokumentin ensi viikon lopulla.
Minulle jää kuitenkin ihan riittävästi aikaa siivoilla ja hävittää vanhoja romuja. Päätin, että tällä kertaa en aio muuttaa sellaisia vaatteita ja tavaroita, joita en käytä ja että hommaan uuteen kämppään kunnolliset kalusteet. Eilen veinkin viisi pussillista vanhoja vaatteita kierrätykseen ja yhden pussin roskiin. A4 saastetta ja muuta roskaa on päätynyt pari pussillista roskiin. Seuraavaksi ajattelin viedä vanhjoa tietokoneita ja muuta romuelektroniikka kierrätyspisteeseen. Sitten olisi vielä jäljellä vanhojen huonekalujen hävittäminen.
On kyllä ihan uskomaton määrä tarpeetonta rojua pääsyt kertymään nurkkiin. Yllättävän vaikea siitä silti on luopua!
20.8.2008
Pala Tamperetta
Lähettänyt veskuh kello 14:36
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti