19.11.2008

Tohelo

Pomo ja tuotepäällikkö pyysivät neuvotteluun heti aamulla, kun saavuin töihin. Keskustelimme hetken mitä korjattavaa prosessimme on ja sovimme miten yritämme ongelmia ratkaista. Palaverin lopuksi pomo kertoi, että oli saanut hyvää palautetta tekemisistäni monelta taholta ja sanoi, että jos haluan jatkaa tiiminvetäjänä, hän lopettaa projektipäällikön rekrytoinnin ja saan roolin pysyvästi. Kuten parista edellisestä blogitekstistä varmaan selviää, olen pohtinut asiaa aika lailla ja niinpä saatoin välittömästi todeta, että haluan roolin. Pomo totesi: "Selvä, mutta muista että kyseessä on rooli, eikä ylennys". Palkankorotusta on siis ilmeisesti turha odottaa.

Loppupäivä meni kiireisesti, enkä kerennyt asiaa kummemmin pohtia.

Ajaessani kotiin, aloin sitten pohtia mitä oikein on tapahtunut. Fiilis oli tosi hyvä. Olen ollut aidosti oma itseni, vetämättä mitään roolia. Olen tehnyt ahkerasti duunia ja sanonut mielipiteeni asioihin, joilla mielestäni on merkitystä. Olen ilmeisesti tehnyt oikeita asioita, sillä useat työkaverini olivat suositelleet minua tiimivetäjäksi, samoin kuin toinen tuotepäälliköistä. Myös scrum-valmentajamme oli antanut tekemisestäni hyvää palautetta pomolle.

Peruuttaessani pysäköintipaikalleni aloin ilmeisesti leijua liikaa omassa erinomaisuudessani. Paluu maanpinnalle tuli nopeasti. Kuului kräks, kun auton peili osui roskakatoksen seinään. Autossa oli jo ennestään ikävännäköinen naarmu, joka tuli heti pari viikkoa auton ostamisen jälkeen, kun ajoin autoa talliin.

Tämä on muuten jo toinen autoni, josta olen rikkonut peilin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eli sinulla on projektipäällikön työt ilman siihen kuuluvaa palkkaa?-)

veskuh kirjoitti...

Juuri näin. Vastuuta tuli, valtaa ei. :)

Heimo Laukkanen kirjoitti...

Sellaista se elämä on.

Vanhan mallin mukainen valtakin on ollut periaatteessa illuusio, ellei siihen ole kuulunut valtaa työntekijöiden työsuhteisiin vaikuttamisen suhteen, jolloin valta on kytkeytynyt leivän leveyteen.

Ennen pitkää palkastakin kannattaa toki keskustella pomojen kanssa, koska kun tiimi toimii ja tuottaa paremmin - ja oma osaamisesi on kasvanut - on varsin kohtuullista että siitä seuraa jotain hyvää myös sinulle.

Ei teidän coachi ole sattumalta ollut D. Harvey?

veskuh kirjoitti...

Juurikin sama mies on meidän coach. Ihan hyvä tyyppi ja kyllä itse koin valmennuksen hyödyllisenä.

Ja vaikka aluperin blogissa sanoin etten varsinaisesti halua olla projektipäälikkö, niin nyt olen ollut jo muutamassa alihankintaprojektissa sitäkin ja ihan mukavaa on ollut.

Itse olen havainnut, että nykyään tosiaan kliseenomaisesti taitaa tieto olla valtaa. Niissä asioissa missä muut luuleevat tai tietäävät, että tiedän enemmän kuin he, ovat he paljon helpommin tapuvaisia tekemään asiat niinkuin ehdotan.

Se tässä hommassa onkin ollut parhaita puolia, että aika hyvin kyllä tietää mitä parhaillaan tapahtuu ja että mitä on luvassa seuraavaksi.