Herätys!

No eipä ole tullut pitkään aikaan kirjoitettua. Niinpä tulikin sitten aloitettua kliseisimmällä mahdollisella tavalla tämä teksti. No ajattelin antaa vain lyhyen päivityksen kun nyt satuin istumaan koneen ääreen ja kirjauduin bloggeriin sisään.

Olen siis edelleen Scrum Master samassa työpaikassa kuin aikaisemmin ja tekemässä samaa tuotetta. Todella kiinnostavaa ja kivaa hommaa on ollut, vaikka välillä stressitaso ja hektisyys on kyllä painanut päälle. Juuri ennen lomia eli noin kaksi kuukautta sitten oli kyllä rankkaa. Taisi olla monta 10-12h päivää peräkkäinkin, mutta periaatteessa kaikki mitä luvattiin saatiin tehtyä ja pomot oli sekä minun että tiimin tekemiseen tosi tyytyväisiä ja kohtuulliset bonukset on tulossa.

Kesäloma meni aika lailla lekotellessa Tampereella. Kävin kyllä kotikaupungissa lyhyellä reissulla ja tein nopean reissun Tallinnaan mutta aika pitkälti chillaillessa meni koko loma. Neljä viikkoa sain lomaa, kun vaihdoin lomarahaa lomapäiviksi ja pidin liukumia pois.

Viime viikonloppuna kävin Tsekeissä. Hauska reissu, mutta rankka. Viikonlopun aikana tuli istuttua noin 15h julkisissa kulkuvälineissä. Ei kuvia valitettavasti, kun kamerasta oli akku loppu. Veljen appiukko siis järjesti kekkerit pienessä kylässä noin 70 km Prahasta etelään. Ohjelmana oli 30 kiloisen possun grillaus ja syöminen. Olutta meni luonnollisesti aivan riittävä määrä. Plus pari. Paluu täpötaydessä paikallisbussissa, pieniä pomppuisia teitä pitkin ei ollut hauskin mahdollinen ajanviete krapulassa, mutta muutoin reissu oli aivan täydellinen. Kannatti ehdottomasti lähteä vaikka iso osa aikaa meni tosiaan matkustamiseen.

Olin takaisin omassa sängyssäni sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kahden maissa. Aamulla olikin sitten parin tunnin palaveri pomon kanssa vaikka silmät oli aivan ristissä. Lounaan jälkeen piti sitten vielä istua pomon ja tämän pomon kanssa pikku palaverissa. Pomon pomo kertoi tarjouksen josta ei saanut kieltäytyä. Organisaatiomuutos on luvassa ja sen myötä minusta tulee asiantuntija teknologia-alueelle, jolla tiimimme nyt työskentelee. Tiimi jatkaa projektiamme, mutta minä en tiimissä, mutta jatkan tiimin tekemisen seuraamista, mutta hyvin eri tavalla, ehkä enempi pitkän tähtäimen asiat mielessä. En edes tiedä tarkkaan vielä tehtävänkuvaani. Näen muutoksen ylennyksenä, en pelkkänä roolin muutoksena. Palkankorotus pitäisi olla luvassa.

Uusi homma ei ole vielä varma ja nykyinen jatkuu kuitenkin vielä. Jos muutos toteutuu on tavallaan tuntemattomia haasteita edessä ja hektinen tuotantokoodin toimittamisen stressi takanapäin. Lisäksi on mahdollisuus ehkä vieläkin enempi vaikuttaa siihen mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jos taas muutosta ei tule niin jatkan hommssa josta pidän ja jonka mielestäni osaan. Lisäksi siitä, että tekee oikeata tuotantokoodia ja saa sen tuotteeseen sisään saa kyllä aika kivasti kicksejä. Kyllä tämä on win-win tilalle omalta kannaltani.

Paluumatka

Istun junassa, palaamassa Pohjois-Suomesta takaisin Tampereelle. Kirjottelenpa vähän aikani kuluksi.

Viikonlopun olin majoittunut perustason Scandic-hotellissa. Saavuin hotelliin perjantaina yöllä, hotellin ravintolan ollessa jo kiinni. Päätin kuitenkin palkita itseäni uuvuttavan kuuden tunnin matkan jälkeen minibaarin antimilla. Söin mars-patukan ja join keskioluen.

Vuosikausia minibaarin uumenissa piileskellyt mars-patukka maksoi kolme euroa. Kyseessä on laillistettu ryöstö. Neljä ja puoli euroa keskiolutpullosta on paljon, mutta jotenkin olin sen valmiimpi hyväksymään. Taidan olla vähän lorppasuu.

Perjantaina yritin ostaa junalippuni VR:n sivustolta. Vaikka sivusto väitti tukevansa Visaa maksutapana, alkoi sivusto kysellä online-pankkitunnuksiani, sen jälkeen kun olin syöttänyt Visa-tietoni. Lämpenin oikein kunnolla ja sadattelin asiaa parhaan kykyni mukaan, sillä tapanani ei ole pankkitunnuksiani kannella mukana. Juuri siksi olisin halunnut maksaa Visalla. Olisin kirjoittanut VR:lle tulikivenkatkuista palautetta, mutta oli jo kiire lähteä. Onneksi nyt junassa on aikaa avautua asiasta. Pistän varmaan jotain tämän kappaleen tyylistä palautteena, mutta aion olla säästelemättä alatyylin ilmauksia.

En muuten oikeasti usko siihen, että ”höyryjen päästely” on järkevää, sillä ymmärtääkseni on itse asiassa niin päin, että aggressioita purkavat ihmiset itse asiassa muuttuvat vieläkin aggressiivisemmiksi, sillä heidän sisäiset estonsa heikkenevät.

Kyllä minäkin silti välillä päästän temperamenttini valloilleen, monesti tosin puolileikilläni. Näin kävi esimerkiksi perjantaina töissä. Valitin tekniselle tuotepäällikölle, että saamamme kelvottoman speksin tekijä on yhdistelmä täydellistä kyvyttömyyttä ja näkemyksen puutetta. Tuotepäällikkö huonetovereineen olivat pudota naurusta lattialle kuunnellessaan estotonta höyryämistäni.

Sen verran tuotepäällikkö otti toteamistani asioista korvan taakse, että kirjoitti pitkän sähköpostin spekseistä vastaavalle komitealle, aiheena ”prosessissa parannettavaa”. Jälkeenpäin hän ohjasi kopion sähköpostista minunkin sähköpostilaatikkoon ja hymiön kera kertoi, että oli hyvä, että hän kirjoitti palautteen enkä minä.

Hmm.. Tuli kirjoitettua käänteisessä kronologisessa järjestyksessä. Aivoni taitavat olla pino.

Pikkujoulut

Oli sitten taas firman pikkujoulut. Jalkakin on edelleen ehjä. Ajattelin tuon kertoa, ihan siltä varalta mikäli olette aihetta arvuutellut.

Oli porukkaa, esiintyjiä, ohjelmaa, hienoa pukeutumista, ruokaa, ilmasta viinaa ja tilakin oli koristeltu kauniisti. Ihan hyvät bileet kai. En silti oikein viihtynyt. Musiikki soi niin kovalla, että kovin pitkiä keskusteluja ei jaksanut käydä. Ruokapuoli oli suorastaan köyhä. Perussalaattia, lihapullaa, leipää ja vähän jotain muuta höttöä. Ruoka piti syödä seisaaltaan ja kun pöytiäkään ei oikein ollut, niin juominen syödessä ei onnistunut. Penkkejäkään ei ollut oikein missään. Kun ruuan tarjoilu oli päättynyt oli reunostoilla olevat pöydät täynnä niilä istuvia väsyneitä toimistotyöläisiä.

En viitsinyt jatkoille lähteä, kun nekin olisivat olleet jossain melumestassa. Krapula tuli silti, vaikka en mielestäni edes paljoa juonut. Simalippujakin jäi yksi taskunpohjalle.

Olisin ollut paljon onnellisempi, jos juhlat olisi järjestetty samaan tapaan kuin pienessä voittamattomassa gallialaiskylässä. Koko porukka istuisi ison pöydän ääressä. Hyvää ruokaa ja juomaa olisi riittävästi. Ihmiset juttelisivat iloisina ja ehkä pari puhettakin pidettäisiin, mutta trubaduuri olisi suu tukittuna köytetty lähellä olevaan puuhun.

Byrokratia

Yksi suosikkikirjoittajistani netissä, Paul Graham, on taas kirjoittanut loistavan tekstin otsikolla "The other half of Artists ship". Tekstissä Paul käsittelee startuppien ja isojen yrityksen eroa erityisesti ohjelmien tekoon liittyvän byrokratian osalta. Yksi tärkeimpiä huomioita on, että siinä kun yritykset kasvavat, erilaisia sääntöjä, tarkastuksia ja hyväksyntöjä tulee lisää ja aina näiden aiheuttamia kustannuksia ei huomioida. Tämän vuoksi pienet yritykset ovat ketterämpiä, kun isoa joukkoa työn organisointia kahlitsevia sääntöjä ei ole vielä kerennyt muodostua.

Meillä firmassa muuttui säännöt Maccien hankintaa kohtaan juuri vähän aikaa sitten, niin että macin saa vain jos on pakottava tarve sille eli käytännössä tarve ohjelmalle, joka pyörii vain Macissä. Aikaisemmin riitti, että on hyvä syy. Samalla kuin politiikka muuttui, lisättiin myös tarvittavien hyväksyntöjen määrää.

Hyvä, että tulin taloon taloon ennen sääntöjen muutosta, sillä en usko, että uuden käytännön mukaan olisin saanut Macciä. Tällainen byrokratia on yksi syy miksi en pidä tietohallinnosta.

Firman tietokonepolitiikka ei oikeastaan mitenkään huomio sitä, että talossa on aika iso joukko meitä tuotekehityksessä toimivia ohjelmistoalan ammattilaisia, ohjelmistoinsinöörejä ja tutkijoita. Tuntuu aika oudolta, että firman mielestä me olemme päteviä suunnittelemaan tuotteidemme kriittisiä systeemikomponentteja (ohjelmistoja, käyttöjärjestelmän osia, yms.) asiakkaille myymiimme tuotteisiin, mutta samalla tietohallintomme mielestä me emme ole pätevä itse vapaasti valitsemaan tärkeintä päivittäistä työkaluamme eli tietokoneitamme.

Tässä mielessä kaipaan vanhaa aikaa kun puhuttiin vielä mikrotuesta. Ajatus oli kai, että tukea sai tarvitessaan. Nykyään kyse on tietohallinnosta. He hallitsevat tietojamme.

Kotiutuminen

Olen pikkuhiljaa kotiutunut uuteen asuntooni. Asunto on pohjaratkaisultaan tyypillinen 70-luvun kaksio. Itseasiassa todella tyypillinen. Keittiö, makuuhuone ja olohuone ovat samoissa paikoissa kuin mummolassani, mutta vessa ja vaatehuone ovat toisinpäin. Niinpä olen monta kertaa melkein mennyt vaatehuoneeseen tarpeilleni ja vasta viime hetkellä huomannut, että "ai niin joo..". Nyt sentään alan olla jo niin kotiutunut, että menen suoraan oikeaan paikkaan.

Sisustamisessa riittää puuhaa. Tarvitsisin vielä ainakin kirjahyllyn ja TV-tason. Valkoista Lundiaa ajattelin hommata, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi marssia kauppaan ja tehdä tilausta. Olen ollut vähän haluton tekemään päätöksiä, kun en oikein luota, että kalusteet muodostavat toimivan kokonaisuuden. Luotan kyllä makuuni kokonaisuuden suhteen, mutta on paljon vaikeampaa miettiä miten yksittäiset kalusteet sopisivat muihin. Kalusteet ovat aivan tolkuttoman hintaisia, eli mielelläni hommaisi kerralla kunnolliset ja tyylikkäät kalusteet. Paras olisi, jos ammattilainen laatisi ehdotuksen kokonaisuudesta ja sitten joko hylkäisin tai hyväksyisin sen. Hmm.. Kuinkahan monta vuotta minun pitäisi säästää, että olisi varaa moiseen?


Itse asunnosta pidän edelleen todella paljon, vaikka pari "bugia" olen huomannut. Keittiön laatoitus on tehty vähän hutiloiden ja muutaman laatan reunat irvistävät ikävästi. Vessanpönttö taas on vähän liian korkealla tällaisen lyhytjalkaisen kaverin näkökulmasta. Takaikkunasta näköalat ovat kuin neuvostoliitossa eli ikkunasta näkyy pelkkiä 70-luvun betonihirvityksiä ja miltei ainoa muuta tyyliä edustava rakennus taitaa olla talojen väleistä näkyvä vilaus sipulikirkosta. Eikä ne näköalat Tammelan puistokadun suuntaankaan kovin kaksiset ole, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy.

Tammela on kuitenkin alueena juuri niin kiva kuin muistinkin. Ruokapaikkoja ja kapakoita riittää. Ydinkeskusta on vieressä ja kulkuyhteydet ovat hyvät. Odotan innolla ensi kesää. Ajatukset lounaista aurinkopaisteessa Tammelantorilla, päivän paistattelusta Sorsapuistossa, tuoppien kumoamisesta Pikilinnan, Telakan ja Pickwickin terasseilla lämmittävät kummasti mieltä näin talven kynnyksellä.

Tohelo

Pomo ja tuotepäällikkö pyysivät neuvotteluun heti aamulla, kun saavuin töihin. Keskustelimme hetken mitä korjattavaa prosessimme on ja sovimme miten yritämme ongelmia ratkaista. Palaverin lopuksi pomo kertoi, että oli saanut hyvää palautetta tekemisistäni monelta taholta ja sanoi, että jos haluan jatkaa tiiminvetäjänä, hän lopettaa projektipäällikön rekrytoinnin ja saan roolin pysyvästi. Kuten parista edellisestä blogitekstistä varmaan selviää, olen pohtinut asiaa aika lailla ja niinpä saatoin välittömästi todeta, että haluan roolin. Pomo totesi: "Selvä, mutta muista että kyseessä on rooli, eikä ylennys". Palkankorotusta on siis ilmeisesti turha odottaa.

Loppupäivä meni kiireisesti, enkä kerennyt asiaa kummemmin pohtia.

Ajaessani kotiin, aloin sitten pohtia mitä oikein on tapahtunut. Fiilis oli tosi hyvä. Olen ollut aidosti oma itseni, vetämättä mitään roolia. Olen tehnyt ahkerasti duunia ja sanonut mielipiteeni asioihin, joilla mielestäni on merkitystä. Olen ilmeisesti tehnyt oikeita asioita, sillä useat työkaverini olivat suositelleet minua tiimivetäjäksi, samoin kuin toinen tuotepäälliköistä. Myös scrum-valmentajamme oli antanut tekemisestäni hyvää palautetta pomolle.

Peruuttaessani pysäköintipaikalleni aloin ilmeisesti leijua liikaa omassa erinomaisuudessani. Paluu maanpinnalle tuli nopeasti. Kuului kräks, kun auton peili osui roskakatoksen seinään. Autossa oli jo ennestään ikävännäköinen naarmu, joka tuli heti pari viikkoa auton ostamisen jälkeen, kun ajoin autoa talliin.

Tämä on muuten jo toinen autoni, josta olen rikkonut peilin.

Vuoristorata

Ensimmäinen kahden viikon sykli, eli sprintti, tiimimme väliaikaisena Scrum Masterina on takana. Sprintti meni hyvin, teimme mitä lupasimme ja vähän ylimääräistäkin. Kaikki vaikuttivat tuloksiin tyytyväisiltä.

Aion jatkossa käyttää Scrum Masterin sijaan termiä tiiminvetäjä. Scrum Masterille ei liene vakiintunutta käännöstä ja tiiminvetäjä on sentään melkein suomea. En aio käyttää termiä projektipäällikkö, koska siitä tulee mieleen enempi pomo, joka käskee mitä tehdään. Mielestäni Scrum Masterin pitää olla itseohjautuvan tiimin jäsen, jonka tehtäviin kuuluu toimia tiimin rajapintana ulkomaailmaan.

Kun aloitin tiiminvetäjänä sanoin, että olen yhä osa tiimiä ja hommat jatkuu lähes kuten ennekin. Kerroin, että alkuun aion yrittää vetää yhteiset palaverimme jämäkämmin läpi, niin että ne pysyvät asiassa ja kestävät korkeintaan suunnitellun ajan.

Palavereiden tehostaminen on onnistunut. Päivittäiset tilannekatsaukset (eli Scrummit) kestivät n. 15 min, kun aikaisemmin ne ovat kestäneet n. 20 - 35 min. Perjantainen demo-sessio asiakkaille kesti tunnin, kuten pitikin ja sen jälkeinen tiimin sisäinen analyysi-palaveri (eli retrospektiivi) alle tunnin.

Kävin alkuviikosta Helsingissä Scrum-valmentajamme järjestämässä tapaamisessa, jonne oli kutsuttu kaikki osastomme tiiminvetäjät. Vaihdettiin kokemuksia ja näkemyksiä. Pari oluttakin tuli juotua (Scrum-valmentaja on Britti), hyvä reissu siis.

Seuraavana päivänä lounaalla kerroin tiimille tapaamisessa kuultuja näkemyksiä. Scrum-valmentajan mielestäkin siitä, onko Scrum Master osa tiimiä vai ei, on useita eri näkemyksiä. Kaikki meidän tiimissä oli samaa mieltä, että on parempi, että tiiminvetäjä on osa tiimiä ja osallistuu myös koodaukseen. Yllättäen he myös totesivat, että olen tehnyt hyvää työtä ja että haluavat että väliaikainen roolini muuttuisi pysyväksi. Sanoivat tämän myös samassa pöydässä istuneelle pomon pomolle. Täytyy myöntää, että menin ihan sanattomaksi.

Iltapäivällä joku sitten kävi kysymässä pomolta, että miksi me rekrytoidaan projektipäällikköä, kun homma menee nyt hyvin. Pomo kertoi, että jatkossa tehtävään kuuluu meidän tiimin vetämisen lisäksi parin alihankkijatiimin hallinta. Kokenutta projektipäällikköä siis haetaan.

Loistofiilis vaihtui ihan päinvastaiseksi. On minulla vähän projektinhallintakokemusta, mutta ei riittävästi. Uskon, että osaisin homman hoitaa, mutta en sitä tällä kokemuksella saa. Enkä edes tuota kuvausta vastaavaa työtä tällä hetkellä halua. Tiiminvetäjänä toimiminen on juuri sopivan vastuullista ja silti saa edelleen koodata. Täyspäiväistä projektipäällikköhommaa en halua.

Torstai-iltana kävin taas pelaamassa sählyä. Olin varmaan huonokuntoisin pelaaja ja oli pakko juosta oikein tosissaan. Liikunta teki hyvää, sain rentouduttua ja seuraavana päivänä olin taas ihan sinut tiiminvetotehtäväni väliaikaisuuden kanssa.

Perjantaina, itapäivällä, piti demota sidosryhmille sprinttimme tuloksia. Mitään valmista ei vielä aamulla ollut. Koko tiimimme pakkautui saman pöydän ääreen ja tsemppasi koko aamupäivän. Lounaskin piti jättää väliin. Viimeinen bugi saatiin korjattua vartti ennen demosessiota. Session puhepuolen revin hihasta, mutta sekin meni silti hyvin. Kaikki paikalla olleet olivat tosi tyytyväisiä.

Päivän päättäneessä tiimin sisäisessä palaverissa kaikki olivat tyytyväisiä sprintin tuloksiin. Sain vielä kiitokset siitä, että olin onnistunut pitämään palaverit lyhyinä.

Ensimmäisestä sprintistä tiiminvetäjänä jäi hyvä fiilis. Tylsää hetkeä ei ole kahteen viikkoon ollut. Vaikka tiedänkin tämän olevan vain väliaikaista, lähden silti innolla ensiviikolla taas tekemään parhaani.