Kirjoitimme keväällä artikkelin pientä konferenssia varten. Ajatuksena oli vain saada vähän palautetta ideastamme. Itse en alun alkujaan pitänyt paperimme hyväksyntää edes kyseiseen pikkukonferenssiin kovin todennäköisenä, sillä sisältö oli aika kevyttä käsienheiluttelua siitä miten asiat pitäisi meidän mielestä tehdä. Tottelin kiltisti proffaa ja palautin paperin epäilyistäni huolimatta. Onneksi palautin, sillä paperi hyväksyttiin konferenssiin. Tosin arvioijien palautteen mukaan paperi hyväksyttiin rimaa hipoen.
Kesällä itse konferensissa kuulimme, että järjestäjät laativat julkaisun konferenssin parhaista papereista. Vaikka saimme paperin läpi itse konferenssiin en palautteeta johtuen oikein uskonut, että itse julkaisuun saamme paperia.
Konferenssin jälkeen parantelin vähän paperia, oikeastaan korjasin vain arvioijien huomauttamat virheet ja parantelin vähän kieltä. Julkaisuversion deadline oli hieman Bostonista paluun jälkeen. Koska en ollut juurikaan parantanut paperia, ajattelin jättää sen kokonaan palauttamatta. Päivä deadlinen jälkeen sain kuitenkin sähköpostin järjestäjiltä, jossa he kysyivät, että aiommeko päivittää paperia vai unohdetaanko koko homma. Muutin mieleni ja tein päivässä pieniä parannuksia paperiin ja palautin sen.
Tänään saimme uuden palautteen. Paperi hyväksyttiin julkaisuun ja palaute paperista oli tällä kertaa hyvä. Mistään merkittävästä tai laajalevikkisestä julkaisusta ei ole kyse, mutta eipä sillä niin väliäkään tässä vaiheessa ole. Positiivinen palaute lisää uskoa jatkaa tutkimusta aihepiirin parissa, vaikka rahoitusta ei vielä kesää pidemmälle olekkaan. Hyvältä tuntuu.
3.12.2007
Paperi
Lähettänyt veskuh kello 16:29
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti