11.12.2007

Seminaari alkoi

Viimeajat on mennyt lähinnä valmistellessa seminaaria. Osan aikaa olen myös aivan turhaan stressanut kaikesta siitä mitä olisin voinut saada aikaan jos olisin ollut ahkerampi. Onneksi paperi julkaisuun meni läpi, muuten olisi sellainen fiilis, että mitään en ole saanut tänä syksynä aikaan.

Seminaari alkoi vihdoin viime viikolla. Arvasin, että seminaari ei olisi kovin suosittu sillä asiat joita käsitellään ei ole mitenkään kovin trendikkäitä ja sisällössä on myös asian formaalia teoriaa. Seminaariin osallistui viime viikolla vain muutama opiskelija ja tällä viikolla vielä vähemmän. Meidän on pakko miettiä mitä seminaarin kanssa nyt sitten pitäisi tehdä. Ensi viikko skipataan suosiolla ja katsotaan sitten joulun jälkeen mitä seminaarin kanssa tehdään. Sinänsä minun kannalta olisi ihan sama, peruttaanko vaiko jatketaan. Asiat olen kuitenkin oppinut jo seminaaria valmistellessani ja proffa varmaan kirjoittaa suorituksen, jos jaksan asiasta tekstiä kirjoittaa.

Tällä jaksolla vedän yhdellä kurssilla paria harjoitusryhmää. Olin kurssilla jo viime vuonna assarina ja koska harkat ovat samat kuin viime vuonna, niin selviän harkkojen vedosta aika pienellä vaivalla. Harjoitusten veto on ihan mukavaa vaihtelua arkeen ja onhan se kiva päästä vähän esiintymään ja tekemään ihmisten kanssa töitä.

Tänäkin vuonna laitoksen joulusauna on keskellä viikkoa ja minulla on harkat vedettävänä seuraavana aamuna kahdeksalta alkaen. No täytyy sitten yrittää olla kiltisti saunalla. Säilyy sitten ainakin helpommin nilkat ehjinä.

Ei kommentteja: