Miehiä vai hiiriä?

Nyt kun pääsin vauhtiin liikunnasta, niin täytyy myöntää, että minua askarruttaa urheilijoiden ihmisoikeudet ja ennenkaikkea urheilujärjestöjen ja näiden toimihenkilöiden otteet.

Harri Olli on nuori mäkihyppääjä, joka kävi viettämässä iltaa Obersdorfin kaupungilla. Ilta meni pitkään ja saapuminen hotellille taisi mennä seuraavaan päivään, mutta hommat mäessä tuli kuitenkin kunnialla hoidettua. Tämähän ei tietenkään lajiliitolle käynyt vaan nyt on puhuttu kilpailukiellosta. Kun hyppääjä kuuli lehdistöltä uhkaavasta kilpailukiellosta pääsi syystäkin nuorukaiselta pari ärräpäätä ja kirousta näitä esittäneitä lajiliiton miehiä kohtaan. Tästä sitten sponsoritkin riemastuivat vaativamaan rangaistusta kilpailijalle. Taitamattomalla toiminnallaan hiihtoliiton miehet ovat onnistuneet tekemään kärpäsestä härkäsen. Kummallista. Kultaisella 80-luvulla samaisen liiton miehet sentään pärjäsivät Nykäsen tempaustenkin kanssa varsin hyvin.

Ateenassa Olympialaisissa KOK kielsi urheilijoita bloggaamasta kisakylästä ja nyt Kiinan olympialaisissa urheilijat saavat sentää blogata omista kokemuksistaan, mutta eivät kritisoida yhteiskuntaa.

Jere Karalahti sai kenkää Oulun Kärpistä rikosepäilyn vuoksi ennen asian menoa oikeuteen.

Jos minä käyn työmatkalla ja vietän iltaa jossain ei työnantajaani voisi vähempää kiinnostaa kunhan teen hommani. On se hienoa, että on työaika ja vapaa-aika erikseen. Vaikka kritisoisin työmatkani kohdemaan yhteiskuntaa blogissani ei työnantajaani voisi edelleenkään vähempää kiinnostaa. Sananvapaus on mukava juttu. Tätä en tiedä, mutta olettaisin, että jos töpeksisin vapaa-ajallani en saisi kenkää ennen oikeudessa tapahtuvaa tuomion julistamista. Luullakseni Suomessa on valtion tehtävä rankaista rikoksista, ei työnantajan.

Onneksi en ole urheilija, ja työnantajani ymmärtää olevansa työnantaja eikä holhoojani.