Luin Suomen pankin visiosta, jonka mukaan kännykät korvaavat käteisen ja kortit. Siihen en ihan usko. Itseasiassa kyseessä ei ilmeisesti ollutkaan muuta kuin jonkun toimittajan harhaanjohtava otsikointi tai oma väärinymmärrykseni. Tarkemmin luettuani kävi selville, että Suomen pankin mukaan ensi vuosikymmenen aikana kännykällä maksaminen yleistyy merkittävästi. Ehkä totta. Ainakin Helsingin tekstiviestimatkalippu on tällaiselle satunnaiselle kävijällekin ihan näppärältä tuntuva ratkaisu.
Tuli tuosta mieleen, että ehkä kuitenkin on lähdetty liikkeelle väärästä päästä. Jo pitkään on ollut selvää, että kaikki lompakoissamme pyörivät maksukortit, bonuskortit, bussikortit, kulkukortit, jäsenkortit yms. voisi teknisesti yhdistää yhteen älykorttiin, mutta poliittista ja taloudellista yhteisymmärrystä ei asiasta ole saatu aikaan. Ehkäpä kännykkä voisi alkaa korvata näitä kortteja yksi kerrallaan.
Mielestäni bonus-korteista olisi ihan järkevä aloittaa. Voisin kuvitella, että jollain lyhyen kantaman langattomalla tekniikalla toteutettuna Bonus-toiminnon saisi kännyyn näppärästi toteutettua. Esimerkiksi maksaessa voisi vaan kopauttaa kännykällä tiskiä ja känny antaisi bonus-tunnukseni kaupalle. Kuluttuja voisi näin helposti olla kaikkien mahdollisten ketjujen bonus-asiakas ja bonus-kortit olisivat aina mukana kuin kännykin on mukana.
Itse aioin silti jatkossakin boikotoida kaikkia bonus-ohjelmia ja asioida hintalapuiltaan halvimmissa liikkeissä. Isoveli kun valvoo, tiedättehän.
28.4.2008
Kanta-asiakas
Lähettänyt veskuh kello 21:03
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti