2.11.2007

Etäpäivä

Minun täytyy lukea kirja, jonka sisältöä käsitellään seminaarissa, jota olen järjestämässä. Koska kotisohvalla on paljon mukavampi lueskella, kuin toimistolla niin päätin tehdä etätyötä. Jäin täksi päiväksi kotiin lueskentelemaan ja valmistelemaan seminaaria.

On mukava katsella kissojen menoa kun pitää taukoa töistä. Toisaalta välillä on vähän vaikea keskittyä, kun kissat saavat hepulin ja ravaavat pitkin seiniä. Vanhempi kissa on jo melkein 14-vuotias. Hämmästyttävää vauhtia kissa silti halutessaan liikkuu. Nuorempi kaveri taas on varsinainen kenguru, hyppii ja pomppii ympäriinsä ja juoksee pitkin seiniä kuin Matrix-elokuvan sankarit konsanaan.

Tuntuu muuten hieman oudolta sanoa olevansa etätöissä. Enhän missään kaukana ole. Toimistolleni on matkaa kotoa vain vähän päälle puoli kilomeriä.

Ei kommentteja: