23.11.2007

Uusin Die Hard

Live Free or Die Hard
Katselin eilen uusimman Die Hard -leffan. Live free or Die Hard oli juuri sellaista toimintaa, jota jaksaa katsoa, jos ei liikaa ajattele samalla. Ei mikään elokuvataiteen mestariteos siis, mutta ihan mukiinmenevä toimintapätkä.

Ajattelin, että kerrankin hakkerin rooliin oli löydetty sopiva näyttelijä. Tavallisen näköinen kaveri, mutta jotenkin hakkeriuskottava. Hakkerin roolin vetää Justin Long, jonka hakkeriuskottavuutta tietenkin parantaa se, että sama kaveri esittää Macciä Applen mainiossa mainoskampanjassa. Osa noista Mac vs. PC mainoksista ovat muuten aika hauskoja. Alla yksi klippi YouTubesta.


Yleensä hakkerit esitetään leffoissa todella stereotyyppisinä nörtteinä, kuten vaikkapa Wayne Knightin esittämä hahmo Jurassic Parkissa. Joskus todella harvoin hakkeria esittää joku oikea tähti, kuten vaikkapa Jeff Goldblum Independence Dayssä. Suurin osa hakkereista on kuitenkin ihan tavallisen näköistä porukkaa, joten on mukava että elokuvissakin nörttistereotypiä vähenee ja roolit menevät tavallisemman näköisille kavereille.

Leffojen pahikset saisivat muuten opetella tähtäämään. Tässäkin leffassa pahikset ampuvat sarjatulella lipastolkulla kuteja huoneeseen, jossa sankarit ovat ja sankarit selviävät naarmuitta kun tajuavat heittäytyä lattialle. Olisi ehkä liikaa vaadittu, että pahikset ampuisivat tähdättyjä kertalaukauksia ja siten osuisivatkin joskus, mutta luulisi että jos kerran on aikaa räiskiä huone täyteen luoteja voisi jonkun kudin sinne lattianrajaankin ampua, siellä ne hyvikset kuitenkin makoilevat ja vaikka eivät makoilisikaan niin pahiksen kannalta osuma jalkaan on tietenkin parempi kuin ei osumaa ollenkaan.

Ei kommentteja: