1.11.2007

Laajakaista Extra

Sonera toimitti uuden nettiyhteyden eilen. Aika ripeää palvelua. Tilasin yhteyden viime perjantaina. Korvasivat pyynnöstäni huolimatta vanhan, eivätkä siis asentaneet yhteyttä vanhan yhteyteni rinnalle. Jotain muutakin pientä outoa tilausprosessissa oli. Eilisaamuna yhteys oli jo kytketty, mutta ei auki. Töiden jälkeen kun saavuin kotiin, selain ohjautui yhteyden tilaussivulle, mikä oli outoa sillä olin tilauksen tehnyt jo aikaisemmin. No täytin tilauksen uusiksi ja noin puolen tunnin päästä tunnustiedot saapuivat tekstiviestinä ja yhteys oli auki.

Yhteys oli alkuun 1Mb nopeudella. Jo se tuntui vanhaa yhteyttä tuntuvasti nopeammalta, niin kuormitettu verkkomme on viimeaikoina ollut. Soneran liittymänhallinta sivujen kautta kävin nostamassa nopeuden 100/10 megabittiin ja noin puolen tunnin jälkeen verkkoyhteys päivittyi uuteen nopeuteen. Nyt netti on sitten nopea ja kaistaa on ihan riittävästi. Enhän minä näin nopeaa yhteyttä edes tarvitsisi. Mukavampi nopea yhteys tietysti on. Voin vaikkapa katsoa Appen verkkosivuilta isoimpia leffojen trailereita korkeimmalla terävpiirtoresoluutiolla (1080P) ja voin aloittaa trailerin katsomisen välittömästi eli ei tarvitse odotella puskurointia. Nyt tuntuu vähän samalta kuin aikoja sitten, silloin kun siirryin modeemista kiinteään nettiyhteyteen. Niin iso nopeusero on vanhan ja nykyisen verkkoyhteyteni välillä.

Päivitin WLANinikin, jotta saisin laajakaistasta kaiken irti. Vanha langaton verkkoni oli 54Mbps ja uusi 300Mbps. Käytännössä nopeimmillaan vanha WLAN kykeni tuollaiseen hiukan yli kahden megatavun siirtonopeuteen. Uusi näyttäisi pystyvän yli kuuden megatavun nopeuteen. Nämä siis käytännön nopeuksia uudella nettiyhteydelläni ja datan lähteenä Applen leffatraileri sivusto, eli saattaa tuossa jälkimmäisessä jäädä jo jokin muukin kohta pullonkaulaksi kuin WLAN.

Soneran liittymänhallinnaa palvelut näyttivät olevan ihan modernit ja toimivat. Liittymään kuuluva sähköpostiyhteys taas oli antiikinaikainen. Se tukee vain POP-protokollaa. No ei se mitään, en sitä olisi muutenkaan siirtynyt käyttämään. Eikä muutkaan liittymään kuuluvat palvelut minua juuri kiinnosta. Pääasia on, että putki nettiin on nopea!

1 kommentti:

veskuh kirjoitti...

Nähtävästi se, että vanha liittymä ei jäänyt rinnalle ei ollut Soneran kämmi, vaan talonyhtiö vaihtoi vastikkeeseen kuuluvan liittymän toimittajaksi Soneran. Talonyhtiö tiedotti asiasta vasta vähän myöhässä eli tänään.

Mukavaa tässä on se, että nyt tuolle nopealle liittymälle tulee hintaa vain 30€/kk. Perusliittymä kun on jo vastikkeessa.