Kotiinpaluu

Bostonin Loganilla ei ollut oikein mitään tekemistä. American Airlinesin terminaalissa oli vähän palveluja ja ravintolatkin tupaten täynnä. Ostin limsapullon ja leivän kioskista. Käytin 8 dollaria (n. 6 Euroa) langattoman verkon käyttöoikeuteen, jotta olisi jotain tekemistä. Olin näet vahingossa laittanut matkalukemiseni ruumaan menneeseen matkalaukkuun.

Paluumatka meni loppujen lopuksi ilman isompaa draamaa. Paluumatkan alku ei kuitenkaan luvannut hyvää. American Eaglen lento Bostonin Loganilta lähti 30 minuuttia myöhässä kohti JFK:ta. Matkustajat päästettiin koneeseen ja kapteeni ilmoitti, että JFK:lla on ruuhkaa, jonka vuoksi lähtö myöhästyy. Olin täysin varma, että myöhästyn jatkoyhteydestäni Helsinkiin. Lennon aikataulussa oli ilmeisesti huomioitu ruuhkan mahdollisuus, sillä perillä kone oli vain 10 min myöhässä aikataulusta. Finnairin lähtöportti oli samassa terminaalissa, kuin American Eaglen tuloportti, joskin terminaalin vastakkaisessa päädyssä. Ryntäsin puolijuoksua kohti porttia ja olin noin 20 minuuttia ennen koneen lähtöä koneessa. Erillistä passintarkastustakaan ei ollut vaan passi tarkastettiin vasta portilla. Aikataulun mukainen 40:n minuutin vaihtoaika olisi ollut aivan riittävä.

Helsinki-Vantaalle kone saapui aikataulussa. Minulla oli viitisen tuntia aikaa tapettavana kentällä ennen lentoa Tampereelle. Junalla tai bussilla olisin ollut aikaisemmin kotona, mutta toisaalta näin matkatavaroiden kanssa oli vähempi häsläämistä ja lento on mukavampi kuin bussi. Ostin lentokentän langattomaan verkkoon päivän käyttöoikeuden ja surffailin pari tuntia. Sitten verkko lakkasi jostain syystä toimimasta. Maksoin siis 8€ kahden tunnin surffailusta. Lounaan jälkeen kerkesin ottaa puolen tunnin torkut kentällä, ennen Tampereen lennon lähtöä.

Helsinki-Tampere välillä kone oli lähes tyhjä. En voi ymmärtää. Menomatkallani lento oli peruttu ja silloin tuli yksi bussi täyteen porukkaa. Nyt kun lentoa ei ollut peruttu, koneessa oli vain viisi henkeä. Ei taida Finncom tehdä voittoa. Laskeutuessamme lensimme Hervannan yli. Oli hieno nähdä Tampere koneesta. Tonttipulaa on turha valittaa, sen verta metsää ikkunasta näkyi. Matkatavaratkin saapuivat ongelmitta perille.

Yöllä nukuin 12h ja heräsin iltapäivällä. Edelleen on väsynyt olo. Jätin suosiolla työpäivän väliin. Illalla käyn viemässä velipojalle perheineen tuliaisia. Huomenna on sitten vuorossa paluu arkeen.

Matkakertomus

Matka alkaa olla ohi. Työt on tehty. Työpöydän siivoaminen ja hyvästien jättäminen olisi enää jäljellä. Paluulento kotiin lähtee huomenna näihin aikoihin. Illalla luultavasti vielä pelaillaan korttia paikallisten kanssa. Eilen syötiin ja juotiin isäntien piikkiin. John Harvad Brew House Harvard Squarella tarjosi hyvää ruokaa ja talon porter on vallan mainiota.

Matkasta onkin tullut kirjoiteltua aika paljon. Alkuun tuli kirjoitettua valmisteluista. Eka postaukseni käsitteli viisumihakua ja sitten kerroin tunnelmista juuri ennen lähtöä. Ekalla viikolla tutustuttiin Cambridgeen. Ensivaikutelma oli ihan hyvä ja alueen yliopistot tekivät kyllä vaikutuksen.

Ruokailu paikallisessa dinerissa oli kokemus, kuten myös joella purjehtiminen.

Ensimmäinen viikonloppu meni Bostoniin tutustuessa ja seuraava New Yorkissa. Deutche Bankin palokin tuli nähtyä. New Yorkin metro ei ollut erityisen mukava, ja niinpä paluu Bostoniin tuntui vähän samalta kuin paluu kotiin.

Ostoksilla oli mukava kierrellä kun kaupat oli hyvin auki. Iso kauppakeskuskin tuli nähtyä. iPhonea tuli ihmeteltyä AppleStoressa.

Kikkailua tuli harrastettua muuttoapuna, yksinpurjehduksella, hummeria syödessä ja metrolippua ostaessa.

Silmät auki on kävelty ja havaintoja on tehty pukeutumisesta lähtien aina tatuointeihin saakka. Itseä on sivistetty museossa, unohtamatta rannalla rentoutumista. Sattumalta tuli maamies nähtyä.

Kaikenkaikkiaan hieno reissu, vaikka kissoja tulikin ikävä.

Minsky

Marvin Minsky piti kirjaansa ”Emotion Machine” perustuen kaikille avoimen luennon MIT:ssä. (Kirjan draftin lukuja on vapaasti luettavissa Minskyn kotisivulla) Minsky on yksi maailman tunnetuimpia tekoälytutkijoita ja paikallisten mukaan todella terävä ja hyvä luennoija.

Minsky kritisoi sitä, miten tekoälytutkimus on nykyään pirstoutunut pieniin osa-alueisiin. Miltei jokaisella osa-alueella on tutkijoita, jotka väittävät, että jos tehoa olisi riittävästi ja jos tutkimusresursseja olisi riittävästi, osa-alue voi ratkaista suuren osa relevanteista ongelmista. Näin ei tietenkään ole käynyt millään osa-alueella. Minsky kertoi, että kullakin osa-alueella on omat vahvuutensa, eli ne sopivat tietyntyyppisiin ongelmiin, mutta millään yksittäisellä ratkaisutavalla ei saada luotua ihmisenkaltaista päättelyä tekeviä koneita. Minsky esittää kirjassaan tavan jolla saadaan kunkin erilaisen tekoälyn vahvuudet hyödynnettyä koneessa. Perusajatus on se, että korkealla tasolla tunnistetaan minkä tyyppisestä ongelmasta on kyse ja annetaan sen perusteella erilaisten päättelymallien toimia. Minskyn mielestä tunteet ovat oikeastaan vaan rajoittajia, eli ne sulkevat erilaisia lohkoja pois toiminnasta. Esim. viha sulkee pois tavallisen kohteliaisuuden ja muita vähemmän kiireisiä prosesseja, jolloin nopeaan toimintaan jää käytettäväksi enemmän aivoresursseja.

Luentoa oli kuuntelemassa täysi sali väkeä, joiden joukossa useita MIT:n professsoreita. Luento oli aika hyvä, vaikka vähän puuduttava. Omaan väsymyksen tunteeseeni saattoi kuitenkin vaikuttaa se, että olin aika väsynyt jo ennen Minskyn luentoa. Ehkäpä Minskykään ei enää ole aivan entisensä, vaikka pääosa väitteistä oli hyvin perusteltuja, uuden ratkaisun esittelyssä oli hieman käsienheiluttelun makua. Toisaalta, herralla on ikää jo kunnoitettavat 80-vuotta.

Esitys

Vierailumme aikana olemme opetelleet täällä kehitetyn kielen, ja toteuttaneet erään standardin mukaisen protokollan käyttäen pohjana toisen standardin mukaista protokollaa. Tänään oli aika esitellä mitä saimme aikaiseksi vierailumme aikana ja mitkä oli kokemuksemme kielestä. Paikalla oli kaksi professoria, n. 10 paikallista jatko-opiskelijaa ja pari yhteistyöyrityksen edustajaa. Esitys meni ihan mukavasti ja keskustelu esityksen aikana oli Amerikkalaiseen tyyliin eläväistä. Vaikka emme saaneet protokollaa aivan kokonaan valmiiksi, olivat paikalliset jatko-opiskelijat selvästi sitä mieltä, että olimme saaneet yllättävän paljon valmiiksi. Isäntäprofessori ja yhteistyöyrityksen edustajat pitivät esitystämme hyvänä ja olivat tyytyväisiä siihen mitä olemme saaneet aikaiseksi ja arvostivat antamaamme palautetta itse kielestä. Aika helpottunut fiilis tuli, koska saamamme palautteen perusteella reissumme on selvästi ollut onnistunut.

Kuten yleensäkin onnistuneet esityksen jälkeen, nyt on helpottunut olo ja aivot lyö tyhjää. Ehkäpä aivot vaan lepäävät, kun ovat esiintyessä joutuneet pinnistämään äärimmilleen.

Illallinen Harvard Squarella

Lauantaina päätettiin syödä vähän paremmin. Löysimme mukavan pienen ravintolan Harvard Squarelta. Vaikka ulkona olikin kuuma, päätimme syödä terassilla. Terassilla kun oli vielä yksi pöytä vapaana. On muuten outo fiilis, kun ulkona on pimeätä, mutta silti ulkona on kuuma. Pari tippaa tippui vettä, mutta onneksi ei sentään alkanut satamaan.

Tilasimme kerrankin viiniä ruuan kanssa. Tarjoilijana oli vähän päälle parikymppinen vaaleahiuksinen tyttö. Nuorella tarjoilijalla oli selvästi vaikeuksia saada pulloa auki. No pullo aukesi ja Chianti Ruffino kävi pihvin kanssa hyvin yhteen.

Oli minun vuoro maksaa. Kun tarjoilija palasi takasin Visani kanssa, hän kysyi minulta: ”Are you finnish?”. Täytyy myöntää, että pienen hetken aikaa ajattelin sanoa, että totta hitossa olen syönyt kun olen jo laskua maksamassa, ennen kuin tajusin hänen kysyvän kansallisuuttani. Aivojeni raksutettua pari sekuntia myönsin olevani suomalainen. Tarjoilija kertoi tunnistaneensa suomalaisen nimen. Tarjoilija sanoi olevansa suomalainen ja kertoi sukunimensä olevan Nieminen (nimi muutettu). Tarjoilijatytön isoisä oli aikoinaan muuttanut Suomesta Amerikkaan. Tytön jo lähdettyä, merkkasin tippiä kuittiin ja huomasin tytön etunimen kuitissa. Ei hennottu kertoa, että Kari Nieminen olisi Suomessa miehen nimi. Jätettiin kuitenkin maamiehelle kunnon tippi.

Uudet iPodit

Oltiin eilen taas ostoksilla CambridgeSide Galleriassa. Pitihän sitä samalla käydä kurkkaamassa uusia iPodeja AppleStoressa. Luonnossa näyttivät paremmilta kuin mainoksissa.

iPod Classicissa ja uudessa Nanossa on nyt sama käyttöliittymä ja lähes samanlainen toiminnallisuus. Pikaisen testauksen perusteella uudistettu käyttöliittymä on toimiva. Käyttöliittymä noudattaa samaa peruslogiikka kuin aikaisemminkin, mutta käyttöliittymään on tullut lisää koristetta, kuten esikatselukuvia varsinaisen valikon sivuun. CoverFlow toimii kohtuullisen hyvin, mutta ei tietenkään ole yhtä rivakka kuin iTunesissa. En tosiaan testannut laitteita kauaa, mutta sellainen tunne jäi, että käyttöliittymä ei ole aivan yhtä nopea kuin aikaisemmin. Ei käyttöliittymä hidas ole, mutta pikkuisen ehkä hitaampi kuin aikaisemmin. Nano ja Classic tuntuivat samalta käyttää.

Fyysisesti Nano muuttui aika paljon. Nano on nyt huomattavasti leveämpi kuin aikaisemmin. Laitteen leveys on samaa luokkaa kuin luottokortin korkeus. Paksuus on sama tai vähän ohuempi kuin aikaisemmin. Korkeus on paljon pienempi kuin aikaisemmin. Ohjauspyörän käyttö onnistui vähintään yhtä hyvin kuin vanhalla Nanollakin. Laite on mielestäni ihan toimivan kokoinen, luultavasti melkein huomaamaton taskussa, kuten nykyinen Nanokin. Kollegan mielestä uusi Nano on liian leveä. No toisaalta, kollegan mielestä jopa Suffle on liian paksu.

Siinä olen kollegan ja monen nettikirjoittelijan kanssa samaa mieltä, että Applella on nyt mallistossa pieni aukko. Applella ei ole enää täysin musiikinkuunteluun optimoitua iPodia, jossa on näyttö. Vanha Nano oli juuri tässä aukossa. Uudessa Nanossa on paljon turhaa pelkkää musiikkia kuuntelevan kannalta. Sufflessa taas ei ole näyttöä.

Kissat

Kotiväki lähetti videon:



Kiva nähdä kissat parhaimmillaan. Näitä veijareita onkin ollut ikävä. Kiitos!